![[Palkinto]](../kuvat/kultalammas.jpg)
Kummitäti on valittu suunnilleen maailman parhaaksi elokuvaksi elokuvalehti Elokuvalehden kyselyssä. Kyselyyn vastasi lonkalta 150 Sorkkametsä-ohjaajaa, 50 elokuva-arvostelijaa sekä 11 väsynyttä fania, joilla ei ollut parempaakaan tekemistä.
Parhaan elokuvan tittelin ja kultaisen lampaan sai Rauno Pösö Koppelon luultavasti vuonna 1972 yliohjaama Kummitäti-elokuva, jonka pääosia esittävät Marjo Ranta ja Alpo Pakina. Toinen sija meni Intiaani Joonas -elokuvalle Kadonneen lampaan metsästäjät ja kolmas tila Imperatiivin vastaiskulle.
Kymmenen parhaan joukkoon pääsivät myös Riitta Heinäpelto - Lammas pakoon, Tappaja-ahven, Mafiaveljenpojattaret, Ilmeettömyyskirja. Kohta, Sellusepite, Tappelukerho ja Laulavat sadepähkinät.
Tältä vuosikymmeneltä 20 parhaan joukkoon pääsi ainoastaan uusin Manbat-elokuva Ritarin yö. Turina nyrkkiraudan pomosta -filmatisoinninpoikaset pääsivät kaikki 60 parhaan elokuvan joukkoon, vaikka ne ovatkin ihan suolesta.
500 parhaan elokuvan ryhmään eivät sen sijaan yltäneet Helppo nakki, Musiikin ääni, Pakastunut Pirtelökeihäs eikä Punasorkkamiehet tai liiemmin mikään muukaan Manne Sorkan elokuva. Jamppa Side -elokuvia 500-listalle pääsi noin kaksi, Kasinon röyhtäilijät sekä Multasormi.