Munakas on vanhaa perinneruokaa jo muinaisilta kivikauden ajoilta ja kauempaakin. Sen keksi sorkkalainen luolamies.
Kaiva kaapista paistinpannu ja aseta se hellan levylle. Kytke levy täydelle teholle ja anna pannun kuumentua helevetin kuumaksi, muttei kuumemmaksi. Odottaessasi voit vaikka miettiä, miten kananmunan saa käännettyä nurinpäin kuorta rikkomatta. Vartin päästä tajuat, että pannu on väärällä levyllä, joten siirrä se oikealle. Oikean levyn löydät kokeilemalla kämmenelläsi levyjä. Oikean levyn merkiksi kämmenesi muuttuu punaiseksi ja suurenee. Suustasi voi myös kuulua hiljaista huutoa tai lentää perkeleitä.
Kun vihdoin ja viimein olet saanut pannun oikealle levylle ja kuumaksi, voit tajuta, että itse munakas on vielä aivan alkutekijöissään ja enemmänkin vaiheessa. Kaiva kaapista kulho. Sen jälkeen käy kaupassa ostamassa munat. Munat löytyvät kaupasta yleensä munaosastolta. Ole tarkkana, ettet erehdyksessä osta strutsinmunia, sillä ne ovat hämäävän samanmuotoisia kuin kananmunat. Riko kulhoon neljä munaa. Kuorenpalasia on ihan turha kaivaa pois.
Lisää neljä ruokalusikallista maitoa. Jos sinulla ei ole ruokalusikkaa, voit käyttää teelusikkaa. Lisää siinä tapauksessa kuusi kukkurallista teelusikallista maitoa. Jos sinulla ei ole maitoa, käy kaupassa ostamassa sitä. Kaupassa maito on yleensä maito-osastolla, josta löytyy myös maitoa. Maitoa ei useinkaan saa ruokalusikkamäärissä, joten osta varmuuden vuoksi kymmenen purkkia.
Lisää ripaus suolaa tai enemmänkin, jos pidät suolaisesta ruuasta. Jos sinulla ei ole suolaa, käy ostamassa sitä kaupasta. Suola löytyy yleensä suolaosastolta. Älä sekoita sitä vahingossa sokeriin tai suolahappoon. Osta 50 kiloa suolaa, jotta se ei lopu heti samalla viikolla.
Sekoita munakas tasaisen kuplivaksi. Munakkaan tulisi olla keltaista. Jos munakkaasi on punaista tai vihreää, älä välitä siitä, vaan jatka, kuin mitään ei olisi tapahtunut, vaikka lampaat söis.
Tässä vaiheessa kannattaa vilkaista hellaa, joka on saattanut olla jo tuntikausia täysillä. Hellanlevy hohkaa punaisena ja paistinpannu on tuhoutunut, jos se on ollut halvempaa mallia.
Kun olet saanut asiat taas kuntoon ja pannun sopivan kuumaksi, lisää pannulle voita. Jos sinulla ei ole voita, niin kannattaa todellakin ihmetellä, mikset ole jo kuollut tyhmyyteen. Lisää munakasmassaa sen verran, että pannun pohja peittyy siihen. Vetele hyytyvää munakasta keskelle pannua. Toista tätä, kunnes olet paistanut kaiken munakkaan ja enemmänkin.
Tarjoile munakas kuumana. Halutessasi voit paistaa munakkaan kanssa myös makkaroita tai puolikkaan lampaan.
6.5.2006 Manne Sorkka ja Taito Sorkka