Kahvi on vanhaa perinnejuomaa jo muinaisilta vuosisadoilta saakka. Muinaiset luolaintiaanit joivat aamukahvia jo satojatuhansia vuosia sitten. Suomeen kahvi saapui kahvipaketeissa.
Lisää pannuun viisi litraa vettä. Jos pannusi on pieni, kaikki vesi ei mahdu siihen, vaan osa valuu lattialle tai jonnekin muualle. Aseta pannu hellanlevylle, nuotioon tai mitä laitteita nyt haluatkin käyttää. Kytke levy tai nuotio täysille. Veden kiehumista odotellessasi voit vaikka miettiä, kuinka kauan lammas pysyy hereillä, jos sille juottaa sata litraa kahvia.
Avaa kahvipaketti esimerkiksi sissipuukolla tai lyömällä sitä pöydänkulmaan, jolloin suuri osa poroista lentää lattialle tai jonnekin muualle. Jos sinulla ei ole tässä vaiheessa kahvipaketteja, käy ostamassa niitä lähimmästä tai kauimmaisesta kaupasta tai kerjää naapurilta. Kahvi löytyy yleensä joltain osastolta. Varmista kahvinporojen tuoreus lyömällä keltaisella kierrepäämeisselillä paketin läpi ja tunkemalla nenäsi sisään.
Kun vesi kiehuu ja kuohuu, lisää kahvinporot pannuun, suodatinpussiin tai sinne minne aurinko ei paista riippuen mielialastasi. Viisitoista kauhallista on yleensä sopiva määrä. Kaada varmuuden vuoksi myös loputkin porot mukaan. Anna kahvin kiehua sellaiset kolme neljä tuntia. Lisää vettä aina, kun pannu on tyhjentynyt. Tässä vaiheessa voit myös pohtia, miksi numerot alkavat ykkösestä eivätkä esimerkiksi kolmosesta.
Tarjoile kahvi kuumana. Parhaimmillaan kahviin jää lusikka pystyyn, joskus jopa vasara, kun se on tarpeeksi vahvaa. Voit halutessasi lisätä kahviin maitoa, kermaa tai puolikkaan lampaan.
29.6.2006 Manne Sorkka ja Taito Sorkka