Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen

Opashevosen poistaminen ravintolasta poiki rikosilmoituksen (19.3.2012)

[Opashevonen]

Sorkkalainen näkövammainen yritti jo päättyneenä viikonloppuna käydä mielikuvitusystävänsä kanssa pitsalla keskustan ravintolassa tai jossain. Hän horisee, että ravintolan vihainen omistaja ajoi hevosen ja sen omistajan aggressiivisesti kirveellä ulos, vaikka oli etukäteen antanut summittaisen luvan hevosen sisään tuomiseen.

Mukana oli näkyjä näkevä mielikuvitusystävä, joka oli mennyt edeltä muina miehinä, tehnyt tilauksensa päin helevettiä ja kysynyt ohimennen, voiko toinen tulla opashevosen kanssa sisään kuin hollitupaan. Tämä oli ravintolalle käynyt mainiosti kuin junan vessa. Kuitenkin hevosen tultua sisään kuin telkkä pönttöön karvakätinen ravintoloitsija nosti asiasta helevetinmoisen metelin ja kaivoi kirveensä esiin, ja käämit kärysivät siinä määrin, että yrittäjä uhkasi soittaa poliisin, palokunnan ja armeijan.

Lopulta näkevän ystävän tultua puolustamaan kaveriaan nyrkein tapaus yltyi rähinäksi, kalabaliikiksi ja miltei sodaksi. Opashevosen takia poistettu mies teki haisevan rikosilmoituksen haisevasta ravintoloitsijasta vammaisuuteen perustuvan syrjinnän perusteella.

Rikosilmoituksen tarkoituksena on sen tehneen Ari Vinssin horinoiden mukaan toisaalta levittää tietoa näkövammaisten oikeudesta päästä opashevosen kanssa ravintolaan tai jonnekin, toisaalta vahvistaa ikivanhat ja selkeät ennakkotapaukset, joissa opashevosen sisään tuomisen kieltäminen on ykskantaan todettu lain vastaiseksi syrjinnäksi.

Oikeus on kirjoitettu elintarvikehuoneistoasetukseen

Vaikka kelvottomallakin ravintolalla on kyseenalainen oikeus valita asiakkaitaan mielivaltaisesti, syrjintäkielto on laissa ehdoton kuin peukalo keskellä kämmentä, horisee Ari Vinssi. Opashevosta käyttävillä on mukanaan opashevoskortti, jonka perspuolella on elintarvikehuoneistoasetuksen kohta, joka horisee näkövammaisten oikeudesta päästä asioimaan hevosineen sekä kaupoissa että ravintoloissa.

”Sorkkalasta en vastaavia tapauksia juuri tiedä – tai tiedän mutten kuitenkaan tiedä – mutta maan ja halmeen laajuisesti niitä on sentään jossakin määrin ja enemmänkin. Tapauksia on ollut oikeudessa ainakin kolme varren kanssa. Niissä nimikkeenä on ollut laiton syrjintä vammaisuuden perusteella. Ne ovat kiistattomia syrjinnän kieltäviä ennakkotapauksia – siinä tulee olla vähintään nollatoleranssi varren kanssa.”

”Kyseisen ravintolan irvikuvan kanssa opashevosten kanssa oli aiemminkin ihan helevetisti vaikeuksia ja tiskin takaa oli kuulunut infernaalista mylvintää, ja siksi emmin paikkaan menoa kuin sonni uutta veräjää. Kun ystävä kuitenkin oli luvan kysynyt päin naamaa, arvasin sisään mennä kuin käärme pyssyyn”, horisee Ari Vinssi.

”Yrittäjät luulevat tuntevansa asetuksen hyvin, etnisten karvakäsiravintoloiden kohdalla mistään sivistykseen kuuluvasta asiasta ei yleensä ole lainkaan tuntemusta tai mitään muutakaan. Omalle kohdalle ei ole sattunut, että hevonen olisi aiheuttanut mitään tai muitakaan ongelmia, myöskään muut asiakkaat tai muutkaan eivät ole mukana olevaa hevosta paheksuneet kirveelläkään. Opashevonen on koulutettu pysymään tarvittaessa lähes paikallaan ja potkimaan vain tarpeen vaatiessa ihmisiä kuoliaaksi, joten se ei ole ravintolassa häiriöksi sen enempää kuin vaikka perseeseen ammuttu karhu.”


Kommentit

23.3.2012 Kauhistunut

Ei voi olla totta. Siis aivan käsittämättömän uskomatonta. Miten tällaista voi tapahtua tässä maailmassa tai missään muussakaan maailmassa? En voi millään uskoa tätä. Mihin tämä maailma on menossa, jos minnekään? Tällaiselle toiminnalle on tultava loppu.

[Kommentoi uutista]


Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen