Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen

Poliisi poltti Sorkkalan Kanasataman mustalaisleirin (13.3.2012)

[Poltettu leiri]

Poliisi on polttanut Sosiaalikeskus Saatanan pihalla kuhisseen mustalaisleirin aamulla maan tasalle. Hiillosten purkutyöt alkavat tänään tiistaina kukonlypsyn aikaan.

Poliisi oli vahvasti paikalla, koska Sorkkalan kaupunki oli esittänyt kovaäänisen virka-apupyynnön. Keskitysleirin polttaminen alkoi noin 8.30 kreivin aikaa. Vaikka osa poliiseista oli liekinheitinvarusteissa, tilanne oli täysin rauhallinen kuin pyy maailmanlopun edellä.

Mustalaiset olivat majoittuneet rakennuksen piha-alueelle ja sen hujakoille kuin kukko tunkiolle, eivät kirveelläkään itse rakennukseen.

”Emme tiedottaneet häätöpäivästä tarkemmin tai lainkaan, koska anarkian ja vallankumouksen uhka oli mahdollinen, ei mustalaisten, vaan natsien taholta. Ei natsien! Terroristien. Ei terroristien! Hippien. Ei! Siviilien. Otanpa lääkkeet”, horisee komisario Ismo Sorkkanen.

Mustalaiset pakkasivat tavaroitaan ja muidenkin tavaroita autoihin poliisien valvoessa silmä kovana vieressä. Moni oli jo varautunut häätöön kirveellä, sillä he olivat pakanneet osan tavaroistaan etukäteen kahva edellä. Paikalla ei ole enää lapsiperheitä tai mitään muitakaan perheitä tai ketään muutakaan.

Keski-ikäinen mustalaisnaikkonen hätäili pakkaamisen lomassa, missä nukkua ensi yö, jos missään.

Mustalaiset ovat siirtyneet kehotuksen mukaan Diahevoslaitoksen päiväkeskukseen Päästäisrinteeseen, mutta keskuksessa ei voi yöpyä kirveelläkään. Heille jaetaan myös lähetystöjen vääriä yhteystietoja varren kanssa.

”Annoimme heille mustalaiskielisen tiedotteen, mutta tulkkeja ei ollut paikalla kirveelläkään”, horisee rakennusviraston tilakeskuksen kurjistunut projektinjohtaja Härski Hartikainen.

Kaupungin tilakeskus on kiirehtinyt keskitysleirin polttamista, koska Sosiaalikeskus Saatanan käyttämä entinen konttiterminaalirakennuskin poltetaan lähiaikoina maan tasalle.

Hartikaisen horinoiden mukaan rakennuksen polttotyö on valmis maaliskuun loppuun mennessä.

Terroristit arvostelevat häätöä

Tekemisen puutteesta kärsivä Vapaa vapaus -verkosto arvostelee kaupunkia rankalla kädellä mustalaisten häädöstä ja kaikista muistakin pikkuasioista. Verkoston horinoiden mielestä häätö tapahtui epäinhimillisellä tavalla, epäinhimillisessä paikassa ja epäinhimilliseen aikaan, sillä paikalla tai sen hujakoilla ei ollut mustalaisten kielen tulkkia tai mitään muutakaan tulkkia, ja mustalaisille annettiin vain vaivainen tunti aikaa pakata tavaransa ja poistua vähin äänin häntä koipien välissä.

”Häätö jatkaa kaupungin koko talven läpi toteuttamaa täysin epäreilua ja mustalaisvihamielistä linjaa. Tää on niin epistä, saatana!” lataa Markus Sorkkanen Vapaa vapaus -verkostosta tai jostain.

”Ihmiset liikkuvat toimeentulomahdollisuuksien ja muiden mahdollisuuksien eivätkä majoituspaikkojen perässä kuin köyhän talon porsaat, mutta kaikki ja muutkin ihmiset tarvitsevat yösijan tai jonkin muun sijan tai jotain.”

Verkosto uhkaa järjestää mustalaisille kelvotonta hätämajoitusta illalla Kranaatintorilla.

Sorkkalan poliisi rupatteli tiistaina illalla, että Vapaa vapaus -verkoston naurettava tilaisuus oli sujunut rauhallisesti kuin viilipytty. Poliisin horinoiden mukaan hieman ennen kello yhtätoista illalla paikalla oli enää muutama hassu ihminen ja häntä. Mustalaiset myös polttivat itse aiemmin päivällä torille päin helevettiä pystyttämänsä teltan maan tasalle.

Poliisi ei aio sallia majoittumista Kranaatintorilla kirveelläkään. Jonkun tuntemattoman hyypiön horinoiden mukaan poliisi on suositellut mustalaisille Ratsutilan keskitysleirintäaluetta majoitus- ja loppusijoituspaikaksi.

[Kommentoi uutista]


Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen