![[Valmis kävelijä]](../kuvat/lontystelya.jpg)
Kävelykoulut ovat yhä monin paikoin ääriään myöten tupaten täynnä lämpimän talven ansiosta tai jopa siitä huolimatta. Vaikka monet avuttomat kakarat oppivat alkeiskävelytaidon päin helevettiä jo kotioloissa tai joissain muissa oloissa tai jopa olojen ulkopuolella, kävelykoulu on tärkeä taitojen kehittäjä. Varsinainen kävelytaito saavutetaan yleensä vasta vuosien järjestelmällisen ja armottoman työn tuloksena ja usein sekin päin helevettiä.
Kävelytaito voidaan määritellä monin ja muinkin tavoin päin helevettiä. Virallisen suomalaisen määritelmän mukaan kävelytaitoinen henkilö osaa kävellä kahva edellä 200 metriä yhteen jos toiseenkin suuntaan. Tavallisesti tämä edellyttää useiden kävelytyylien kuten löntystelyn ja köpöttelyn perinpohjaista hallintaa.
Monet lapset oppivat alkeiskävelytaidon eli maan pinnalla etenemisen jalon taidon vanhempien opissa tai jossain, mutta siitä on vielä tajuttoman pitkä kävelymatka kävelytaitoiseksi.
”Yleisesti ottaen riittävä kävelytaito ei kehity vain kotioloissa tai muissakaan oloissa vaan siihen tarvitaan kouluja ja kävelykouluja, vaikka lampaat söis”, horisee Suomen hassun kävelyn ministeriön kävelyopetuksen valiokunnan hassusti kävelevä puheenjohtaja Ilkka Sorkkanen.
Tämä on mitä pisimmälti tiedostettu perheissä ja muuallakin hyvin, sillä kävelykoulut ovat monin paikoin ääriään myöten täynnä. Tähän vaikuttaa myös lämmin talvisää ja kuunpilkut, tietää Sorkkanen.
Kävelykouluissa opetetaan kävelytekniikkaa, jotta lapsi osaisi kävellä muutakin kuin ”perseeseen ammuttua karhua”. Jo se on yhtenä edellytyksenä sille, että lapsi osaa jonakin kauniina päivänä kävellä 200 metriä kahva edellä.
Toisaalta lasten lähtötasot kävelykoulussa ovat toinen toistaan huonompia. Kävelynopettaja Jaakko Ajomies Sorkkalan Maakravun kävelykoulusta vannoo kautta kiven ja kannon yksilöllisen ohjauksen nimiin.
”Osa on jo valmiiksi petoja ja varsinaisia perkeleitä ja osalle hiusten kasteleminen suihkussa voi olla vaikeaa, joten minun täytyy mennä suihkuttelemaan yhdessä lasten kanssa. Osa lapsista myös kaipaa enemmän tekniikan opetusta kädestä pitäen, joten tarjoamme jokaiselle jotakin tai jotakin muuta”, Ajomies hölöttää.
Käveleminen on tärkeä kansalaistaito. Kävelykoulussa opetetaan jostain syystä myös hengenmenetystaitoja, kuten tiivisterenkaan ja hirttoköyden käyttöä.
Konosia tai essayaheja ei kävelykoulussa koulita kirveelläkään. Kaikki toiminta perustuu hatarasti vapaaehtoisuuteen ja hevosenleikkiin.
”Lapset saadaan harjoittelemaan kirmailemista, jos etsitään mustaa makkaraa pimeästä metsästä”, Jaakko Ajomies kuvailee.
Sekä lapset että aikuiset saavat kävelykoulussa tuskastumisen tunteita.
”Kyllä sellaisia on ollut, joista ei uskoisi kirveelläkään, kuinka aluksi liikkumista pelännyt penikka lopulta kaatuilee ja huutaa selällään siinä missä muutkin avuttomat rääpäleet”, Ajomies jauhaa paskaa.