Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen

Saha laukaisi rahtialuksen avaruuteen (27.1.2012)

[Rahtialus]

Sorkkalan avaruushallinto on laukaissut lonkalta rahtialuksen kohti Sorkkainvälistä avaruusasemaa EVVK:ta ensi kerran sen jälkeen, kun lähes vastaavanlainen alus tuhoutui elokuussa näyttävästi maan tasalle.

Kauttaaltaan miehittämätöntä Menijä-avaruusalusta mahassaan kantava Suojussi-U-raketti laukaistiin Palkonauriin avaruuskeskuksesta Sorkkalasta puolilta päivin paikallista aikaa, kertoo televisio.

Elokuussa avaruusasemalle tai jonnekin laukaistu miehittämätön Menijä-rahtialus syöksyi odotetusti viisi minuuttia laukaisun jälkeen maahan kuin päätön kana. Sahan horinoiden mukaan raketti unohdettiin tankata, laskutelineet jäivät ulos roikkumaan ja aurinko häikäisi kuin viimeistä päivää, vaikkei ollutkaan viimeinen päivä.

Menijän tarkoituksena on penetroitua avaruusasemaan keskiviikkona kukonlaulun aikaan. Se vie asemalle muun muassa kymmenen koria keskiolutta ja viisimetrisen takasiiven.

Sorkkainvälisellä avaruusasemalla lojuu tällä hetkellä tyhjän panttina kolmen hengen miehistö pyörittelemässä peukaloitaan ja tyhjentämässä kaljapulloja.

[Kommentoi uutista]


Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen