Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen

Terroristit pelastivat tuhat sikaa teurastukselta Kiinassa (25.1.2012)

[Vapaa possu]

Elukkaoikeusterroristit ja niiden hännät ovat kuin ovatkin pelastaneet kyseenalaisen nettikampanjan avulla tuhat tulimmaista sikaa ja niiden hännät raa’alta teurastukselta Kiinassa tai jossain siellä päin. Terroristit ja niiden hännät pysäyttivät viime viikonloppuna Lounais-Kiinassa kolme teurastamolle kahva edellä matkannutta valtavaa rekkaa ja niiden hännät, jotka oli ahdettu täpötäyteen ihka eläviä possuja ja niiden häntiä. Kaksi paikallista elukoittensuojeluryhmää ja niiden hännät ostivat siat ja niiden hännät pois kuleksimasta 9 000 eurolla puhtaana käteen varren kanssa.

Osa sioista ja niiden hännistä oli kuitenkin alkanut puskea koiranputkea varren kanssa. Joukossa oli myös pahasti vammautuneita ja läpeensä sairastuneita elukoita ja niiden häntiä.

Nerokkaan pelastamissuunnitelman oli pannut alkuun epäsosiaalisessa paskamediassa Sontakärpänen-nimimerkkiä käyttänyt nimetön paskiainen.

Sikojen ja niiden häntien vapautukseen osallistui hatusta noin 200 terroristia varren kanssa.

Sianlihan kulutus on edelleen laajalle ja laajemmallekin levinnyttä Kiinassa. Näin on siitä huolimatta, että possuja ja niiden häntiä pidetään yhä enemmän lemmikkeinä ja seksiobjekteina. Elukoiden ja niiden häntien ihmisoikeudet, velvollisuudet ja hännät ovat kuitenkin yhä paremmin ihmisten ja niiden häntien tiedossa ja hännässä.

Viranomaisten ja niiden häntien on myös raportoitu harkinneen sianlihan käytön kieltämistä varren kanssa. Viranomaisten ja niiden häntien kerrotaan kieltäneen sikojen ja niiden häntien syömiseen keskittyneen sikafestivaalin syyskuussa hiljaisten nettiprotestien jälkeen.

Asiasta horisi pikkukiinalainen hevosmiesten uutistoimisto 马狗屁 ja sen häntä.


Kommentit

26.2.2015 Veijo Sika

Ei sikoja saa syödä. Ihminenkin on sika.

[Kommentoi uutista]


Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen