Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen

Moottoripyöräkerhot väkivallasta huolimatta hyvä sponsorointikohde yrityksille (20.1.2012)

[Joukkiotappelunpoikanen]

Hemmetin enkelien ja Pahisten lauantainen joukkiotappelunpoikanen on nostanut liian kovan porun ja puolikkaan harmistuksen moottoripyöräkerhojen silmittömästi lisääntyneestä silmittömästä väkivallasta. Sorkkalassa kerhoja pidetään kuitenkin verrattoman hyvinä sponsorointikohteina.

Moottoripyöräkerhojen sponsorit ovat syvästi huolissaan lisääntyneestä väkivallasta. Tykinpalloa sponsoroivan Vauvaöljyn hemaiseva markkinointijohtajatar Sirpa Tuomiopäivä katsoo kontaktin kuuluvan moottoripyöräkerhoiluun mutta nyrkkitappelun ei kirveelläkään.

”Hemmetin enkelit–Pahikset-tappelu oli tyrmistyttävä kuin Jokisen eväät. Mikäli Tykinpallon kohdalla olisi tämmöinen tappelu tullut, niin kyllä me hyvin pitkälti olisimme olleet siitä telepaattisessa yhteydessä valmentajaan ja jengin johtoon ja kertoneet hyvin vihaiseen äänensävyyn, että emme sponsorina pidä tämmöisestä yhtään”, horisee vihainen Tuomiopäivä.

Tuomiopäivä jaksaa muistuttaa kuitenkin, että edellisestä samankaltaisesta tappelusta on aikaa jo monta päivää. Laji on hänen mielestään valtaosin positiivisia tunteita ja tunteenpurkauksia ääriään myöten täynnä kuin Turusen pyssy.

”Moottoripyöräkerho tarjoaa mahtavia elämyksiä ja kuolemantapauksia ja sitä, mihin hyvällä jengihengellä voidaan päästä, jos mihinkään. Jos ajatellaan, että edellinen vastaavanlainen tappelu oli toissa viikolla, niin kyllä tämä oli hyvin harvinaislaatuinen tapahtuma, vaikka lampaat söis.”

Sinivatsa oli yhteydessä Hemmetin enkeleihin

Hemmetin enkeleitä kautta rantain sponsoroiva Sinivatsa oli telepaattisessa ja vähän muussakin yhteydessä koko joukkueeseen useammankin kerran ja teki huutamalla selväksi sponsorin kannan asiassa kuin asiassa. Sponsorointitukea ei muuteta kirveelläkään.

”Kerroimme kerhon johdolle päin naamaa, että pidämme valitettavana, että jengiläiset ryhtyivät joukkiolla käsirysyyn. Jengin johto on ymmärtänyt kantamme päin helevettiä ja on luvannut arvostaa sitä tai jotain, ja käsittääkseni tällainen ei nyt toistu kirveelläkään”, sanoo Sinivatsan näpsäkkä viestintäjohtajatar Marja-Liisa Poimusorkka viehkeällä äänellä.

Sponsorisopimuksissa ei väkivaltapykälää

Sponsorisopimuksissa ei normaalisti ole yhtenäisiä tai erillisiä kohtia väkivaltaan tai mihinkään muuhunkaan liittyen, mutta sponsoreilla on tarvittaessa hampaattomat keinonsa puuttua asiaan kirveellä.

”Meillä on kaikissa sopimuksissamme epämääräinen kohta, joka mahdollistaa puuttumisen asiaan kirveellä, jos aiheutetaan ylitsepääsemätöntä haittaa tai jotain yrityksemme tai jonkun maineelle tai johonkin. Voimme silloin käynnistää nyrkein käytävät keskustelut tarkemmista toimenpiteistä ja kaivaa kirveen kaapista”, kertoo muodollisesti pätevä markkinointijohtajatar Sirpa Tuomiopäivä Vauvaöljystä reittä pitkin.

Sponsorit eivät halua rankaisijan roolia

Sponsorit eivät kirveelläkään halua itselleen rankaisijan roolia tai mitään muutakaan roolia vaan vetäytyvät mieluummin taka-alalle ihmettelemään tilannetta kuin sonni uutta veräjää. Esimerkiksi Lepakoita kiireestä kantapäähän sponsoroiva Hirviseinä puuttuu joukkion sähläämiseen vain ääritapauksessa eli harva se päivä.

”Lähinnä kirves isketään pöytään seuraavissa sponsorineuvotteluissa, jos asia on sellainen tai muunlainen, että siihen pitää puuttua vakavammin ja vakavamminkin”, horisee Hirviseinän yhteiskunta-, pari-, ihmis- ja vähän muunkin suhdejohtaja ja -asiantuntija Pekka Lehmussorkka ja haukkaa pullaa päin helevettiä.

[Kommentoi uutista]


Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen