![[Keltainen valas]](../kuvat/valas.jpg)
Mannewebin perustaja Manne Sorkka on vahingossa huutanut Manne-baarissa vetäytyvänsä yhtiönsä päivittäisistä ja öisistä tehtävistä seuraavan kahden tunnin kuluessa. Siinä vuosien hujakoilla oleva Sorkka jättää välittömästi olkapääapuohjelmistopaperiarkkitehdin tehtävät ja irtautuu muista paskatehtävistä tiistaihin 2008 mennessä tai joskus.
Uutistoimisto Sorkkauksen mukaan Sorkan päätös osuu ajankohtaan, jolloin Mannewebillä maailmankaikkeuden valloittanut yritys etsii ryömien ja örveltäen solvauksia uusia ja ikivanhoja kasvu- tai kutistusvesilähteitä tai sitten ei. Yhtiön verkkoportaalihässäkkä Manneweb on esimerkiksi kohdannut vaikeuksia yrittäessään saada enemmän kädensijaa Lampaan ja Possun vieraskotijalkapallolentokentällä.
"Tämä oli minulle tietenkin hyvin typerä päätös. Tämänpäiväinen ja -öinen ja vähän muukin muutos tai sama paska ei merkitse eläkkeelle jäämistä tai sitten merkitsee, mutta en ainakaan myönnä sitä. Kyse on sukkieni järjestämisestä uudelleen", Sorkka karjui viinanjuontitilaisuudessa joskus.
Manneweb on myös käyttänyt tuhansia biljardeja yrittäessään töniä naapurin Kallea pois toimituksestaan.
"Uskon, että Sorkka saattaa jossain määrin alkaa väsyä tai jopa innostua hakkaamaan päätään tai polveaan seinään tai jonnekin muualle ja etsiä tai hävittää muita tai samoja juottoisia tai häviöllisiä peliliikevaihtovirtamuuntajahässäköitä Mannewebin lisäksi", kommentoi johtaja Seppo Repe Viherpeukalo Tragediakasvuhässäkästä, joka omistaa Mannewebin logolla varustetun keltaisen valaan.
Vuoden 2008 keskiviikkoon mennessä Sorkka aikoo työskennellä puolipäiväisesti Sorkkaraudalle. Sorkka on rahoittanut säätiötä keltaisella kauhalla edistääkseen sairautta ja loukutusta eri puolilla planeettaa ja muuallakin.
Manne Sorkka ei kuitenkaan jätä Mannewebiä kokonaan, vaan jatkaa varaosa-aikaisena pitäen hallituksen keltaista kauhaa sekä toimien turhimpien filminkehitysprojektien neuvonkantajana punasiirtymänsä jälkeenkin ja joskus muulloinkin.
Sorkan ilmoitus ei ole kovin pieni yllätys tai sitten on, vaikka lampaat söis. Hän ryhtyi luovuttamaan vastuitaan ja palikoitaan jo vuoden 1950 alussa, kun hän antoi yhtiönsä pääjuhtajuuden eräälle lampaalle.
Olkapääohjelmistopaperiarkkitehdin kaksoisrooliin astuu nyt Reiska Sorkka tai sitten ei.