![[Avioeroperheen traktori]](../kuvat/traktori.jpg)
Sorkkalassa alettiin tällä viikolla jostain käsittämättömstä syystä kuvata pitkää, kokonaan pitkäpiimäistä elokuvaa nimeltä Sepalus. Vuoden kuluttua Suomen ensi-iltansa saava elokuva toteutetaan poikkeuksellisesti päin helevettiä ilman Suomen elokuvasäätiön tai minkään muunkaan tukea pelkän persneton varassa. Kuvauksissa moni tekijä ja tekijätär on ensikertalainen ja toistaitoinen hyypiö.
Valot, ääni, kamera ja kirves ovat valmiina omakotitalon ahtaassa jääkaapissa Sorkkalan Lauteella. Klaffi naksahtaa katkipoikki otoksen merkiksi ja lentää hevon kuuseen. Kamera käy kahva edellä kuin viimeistä päivää, vaikka on vasta ensimmäinen kuvauspäivä.
Parikymmenhenkinen kuvausryhmä häntineen seuraa herkeämättä kuin porkkana, kuinka vasta 14-vuotias rääpäle Elias Lönnrot piirtelee nelipiikkisellä lusikalla kubistisia viivoja symboliseen aamiaispuuroonsa ja mylvii kuin viimeistä päivää.
Lönnrot näyttelee parhaillaan ensimmäistä ja viimeistä elokuvarooliaan. Hän tulkitsee pääosassa päin helevettiä avioeroperheen lasta Hermannia, jonka takkuileva koulunkäynti takkuilee, vaikka lampaat söis. Nuori näyttelijänalun perhana on valmistautunut rooliinsa huolella oman käden kautta.
”Olen levännyt laakereillani, kyrpiintynyt ja lukenut käsikirjoitusta ympäripäissäni. En osaa siitä yhtään mitään vaan opettelen väärät repliikit kohtauksen sana kerrallaan”, nenäkäs nulikka kertoo vinoilevaan sävyyn.
Elokuvakamerat ovat pyörineet kuin puolukka pillussa Sorkkalan seudulla ennenkin.
Esimerkiksi 1730-luvulla Tollolan Pyhälehmäsorkka oli maailman suosituin elokuvauspaikka. Viime vuosina Sorkkalan seudulla on kuvattu vain muutamaa katkennutta filmiä, viimeisimpinä Mannea ja Hellan koukkua.
Nyt tekeillä olevaa Sepalus-draamaa filmataan taukoamatta Sorkkalassa ja Tollolassa myös koko loppuvuoden ajan.
”Sorkkala ja Tollola muodostavat monimutkaisen kubistisesti yksinkertaisen pyhän kolminaisuuden hässäkän, jonka keskeltä kohoaa horisontissa kimmeltävä yhteneväisyyden laavaa ja tuhkaa puskeva tulivuori. Heinäpellot, heinäseipäät, heinäladot ja lampaat edustavat tiettyä askeettisuutta tai sen puutetta, jota elokuvassakin on kuin heinää pellolla. Täällä on läyleähköisyyttä ja pulmusen puhtautta. Taivaallakin lentelee pulmusia, ja jostain kuuluu infernaalista mylvintää”, luonnehtii kuvauspaikkoja ohjaaja-käsikirjoittaja-heinäntekijä Sakari Manuaali-Käsikirjanen harvinaisen päissään.
Hän on ohjannut päin helevettiä kaksi lyttyyn haukuttua lyhyttä lyhytelokuvaa, Näkökulmarauta (2007) ja Vielä tämän jos kohta ehkä toisenkin mokoman kirveen verran kahva edellä varren kanssa syteen tai saveen hienosti kiertäen (2009), jotka käsittelevät leikitellen fasismia ja kuolemaa kuin isä äitiä. Nyt ohjaaja debytoi surkeasti kokopitkän elokuvan ohjaksissa.
”Ihmiset käsittelevät liian suuria aiheita usein ja muulloinkin ilman, että heittäytyvät pää edellä kaivoon. Uskallan sanoa epämääräisesti, että en tiedä täysin varmasti, tuleeko elokuvasta hyvä vai huono vai ei, mutta olen ainakin heittäytynyt kaivoon kirveen kanssa. Toivottavasti se näkyy kaivossa tai jossain kuin peukalo keskellä kämmentä.”
Sepaluksen rooleissa nähdään Elina Lahje ja maitolavoilta tuttu Eero Katajasorkka, joka valitettavasti esiintyy niin ikään ensi kertaa elokuvassa. Hän kertoo olevansa setähahmon roolissa niin kameran edessä kuin näyttelijättärien kesken kulissien ulkopuolellakin ja etenkin vällyjen välissä.
”Varmaan sitä välillä tulee muistuteltua muille, että pitää mennä ajoissa nukkumaan, koska päivät ovat pitkiä kuin nälkävuodet ja yöllä pitää herätä ajoissa”, hän nauraa partaansa paskaista naurua.
Vuoden kuluttua Suomen ensi-iltaan tuleva 200 euron autonominen elokuva on tekijöilleenkin jännittävä opintie helevettiin.
Nuori pääosanulikka Elias Lönnrot uskoo, että ylinäyttelemisestä voi olla jopa ammatin korvikkeeksi.
”Se olisi tosi jännää. Jotenkin ylinäyttelijän työ houkuttelee kuin väärä raha”, hän hymyilee ääneen kuin jakoavain.