![[Antaa palaa]](../kuvat/sorkkalan_vpk.jpg)
Huoneisto paloi pahoin ja pahemminkin valtoimenaan palavassa tulipalossa Sorkkalan keskustassa Sorkkalassa sunnuntai-iltapäivällä. Palo ei aiheuttanut laajoja henkilövahinkoja, mutta huoneisto kärsi ääriään myöten pahoista palo- ja vesivahingoista.
Myös huoneiston alapuolella oleva laiton lounasruokala Jokisen eväät kärsi kosteista vesivahingoista, mutta palokunnan horinoiden mukaan vahingot saadaan lakaistua maton alle ensi vuoden maanantaihin mennessä. Ravintola ei ole juurikaan auki viikonloppuisin tai pahemmin muulloinkaan.
Huoneistossa ei ollut ketään paikalla tai edes hujakoilla. Poliisi tutkii palon syttymissyytä silkkihansikkain ja haukkaa eväspullaa.
Palon sytyttivät ja havaitsivat paloaseman pihamaalla tupakalla olleet palomiehet, kun he haistoivat suurilla sieraimillaan savun ja liekit. Hajun laadusta ja Jupiterin kallistuskulmasta tiedettiin, että haju voi olla peräisin vain rakennuspalosta, palavasta lampaasta, vanhasta Mersusta tai jostain.