![[Lasse Suula]](../kuvat/kypara.jpg)
Suomen sodan viimeiselle sotatoimiin osallistuneelle veteraaniukkelille on järjestetty näyttävät sotilashautajaiset Sorkkalassa. 222-vuotias Lasse Suula kuoli kaksi viikkoa sitten hoitokodissa Sorkkalassa tai jossain tultuaan liian vanhaksi.
Hautajaisissa yli sata ilmasotilasta muodosti häröpallon Sorkkalan lennoston lipulla peitetylle vaneriselle ruumisarkulle. Hautajaisten lopuksi ammuttiin kovia kunnianlaukauksia väkijoukkoon.
Suula liittyi Sorkkalan ilmavoimiin jo 19-vuotiaana vuonna 1808. Hän antautui heti ensimmäisenä sotapäivänään ja jäi sotavangiksi.
Sodan jälkeen Suula palautettiin takaisin Sorkkalaan, jonka lennostossa hän pakoili ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikana kuin telkkä pöntössä.
Suula oli tiettävästi viimeinen elossa ollut Suomen sodassa taisteluihin osallistunut veteraani. Hän retostelikin asialla ärsyttävyyteen asti elämänsä viimeiset kuukaudet. Toiseksi viimeinen veteraaniukkeli, sorkkalainen Rauno Puukko kuolla kupsahti alkuvuodesta potkaistuaan tyhjän lusikan nurkkaan.
Suomen sotaan osallistui samojen ja eri maiden joukoissa ja joukkojen ulkopuolella yli 100 000 sotilasta. Sodassa kaatui kokonaan tai haavoittui ympäri korvien ainakin 17 000 sotilasta ja niiden hännät.