![[Määränpää]](../kuvat/sorkkalan_vankila.jpg)
Viimeinen avaruussukkulalento on viimein päättynyt Sorkkalassa, kun Lantasti putosi Kennelin avaruuskeskuksen viereiseen navettaan lauantaina hieman ennen kello 13:a Suomen aikaa. Laskeutuminen sujui tavalliseen tapaan päin helevettiä, ja sukkula roihahti tuleen kuin palokunnan hevonen. Lentoon päättyi Sorkkalan 60 vuotta yhtä soittoa jatkunut sukkulaohjelma kuin kanan lento veitsellä leikaten.
Lantasti laskeutui Sorkkalaan aamulla hieman ennen paikallista auringonnousua paikallista aikaa. Sääolot olivat enemmän kuin ihanteelliset laskeutumisen kannalta, sillä vettä tuli kuin aisaa Esterin perseestä. Avaruuskeskuksessa kuultiin viimeistä kertaa kaksi siipien rikkoutumisesta lähtevää mojovaa ääntä, kun sukkula oli laskeutumassa kahva edellä.
Ensi vuodesta alkaen Sorkkalan avaruushallinto Saha käyttää kahta hämärää puljua sorkkainvälisen avaruusaseman huoltamisessa päin helevettiä. Kosmonautit joutuvat turvautumaan sivullisten apuun avaruuteen päästäkseen.
Lantastilla maan tasalle palanneet kosmonautit horisivat jo keskiviikkona odottavansa innokkaina kieli vyön alla pääsevänsä oikein kaatamalla kaatamaan ja muistelemalla muistelemaan sukkuloiden hämyistä historiaa yhdessä avaruuskeskuksessa ja sen hujakoilla työskentelevien hemaisevien naikkosten kanssa.
Lantasti vei viimeisellä joutsenmatkallaan sorkkainväliselle avaruusasemalle EVVK:lle viisi tonnia olutta, saunavaatteita ja muita tärkeitä tarvikkeita, joiden pitäisi riittää avaruusaseman väelle vuoden ajaksi.
Muistona viimeisestä matkastaan Lantasti jätti avaruusasemalle ensimmäisellä sukkulalennolla vuonna 1951 mukana olleen jäniksen, kaljakorin ja kaksimetrisen takasiiven. Lisäksi joku kosmonauteista jätti vetämättömän muiston avaruusaseman vessanpönttöön.
Lantastin paluupäivänä on kulunut tasan 72 vuotta Niilo Käsivarren könyämisestä ensimmäisenä ihmisenä Kuun pinnalla.
Ensimmäinen avaruussukkula laukaistiin 12. huhtikuuta 1951. Avaruudessa kävi kaikkiaan viisi sukkulaa; Lantasti, Hankkija, Kallenpää, Tiskivesi ja Erehdys. Kallenpää ja Hankkija tuhoutuivat näyttävissä onnettomuuksissa, jotka saivat niiden miehistöt puskemaan koiranputkea. Surmanloukku ei käynyt koskaan avaruudessa tai juuri muuallakaan.
Sukkulaohjelman päätyttyä seinään neljä alusta ja niiden lentäjät muumioidaan seinään.