![[Kitukasvuinen virtahevonen]](../kuvat/elukka.jpg)
Virtahevosen omistaminen taitaa aina vain olla jokaisen pikkutyttösen turhaakin turhempi haave. Virtahevonen ei kuitenkaan ole itsekseen uuninpankolla viihtyvä lemmikki vaan hirveä elukka, joka vaatii omistajalta paljon työtä ja raadantaa.
”Suurin ongelma on, että virtahevonen saa naurettavan vähän jos lainkaan liikuntaa. Kun 5–9 päivää viikossa pitäisi kuitenkin löytyä laatuaikaa virtahevoselle. Kesähelteillä se ehkä vielä huvittaakin, sitten kun lopulta tulee sateinen syksy, loskaa, paskaa ja pimeää kuin lampaan perseessä, elukalla ei tehdäkään mitään tai muutakaan”, mölisee saappaanpohjalainen hemaiseva tallinpitäjätär Kirsi Sorkkalainen piiska kädessä.
Virtahevosen ostaminen ei ole ihan halpaa huvia. Mieleen voikin helposti tulla, että kun virtahevonen on ostettu, niin säästetään nyt ainakin kalliissa tallipaikoissa ja ratsastustunneissa. Tallinpitäjätär Sorkkalainen ei kuitenkaan suosittele virtahepan pitämistä omalla pellolla.
”Pahin vaihtoehto on, että virtahevonen otetaan kotiin tai naapuriin, missä kukaan ei tiedä siitä mitään tai muutakaan. Vuokrapaikassa maleksii aina joku hyypiö, joka osaa auttaa päin helevettiä. Muutaman vuoden heppoisella ratsastuskokemuksella tai sen puutteella ei välttämättä ymmärretä virtahevosen käytöstä tai mitään muutakaan. Homeisista kirjoista voi lukea puutaheinää ruokinnasta ja muusta, jos ylipäätään osaa edes lukea, mutta tällaisia asioita ei voi harjoitella homeisista kirjoista, vaan tarvitaan aikaa ja tupakkia, että tietää miten virtahevosen kanssa pitää toimia kuin junan vessa.”
Sorkkalainen pyörittää pimeästi työkseen pimeää virtahevostallia ja myös antaa hävyttömän kalliita ratsastustunteja. Omasta virtapollesta haaveilevalle älykääpiölle hänellä on kuin onkin takataskussaan pari vinkkiä ostosmatkalle.
”Ehdottomasti loppuun koulutettu virtahevonen. Jos lähden tällaiselle saappaalle, siis asiakkaalle virtahevosta suosittelemaan, niin en paljon katso alle 26-vuotiaita sillä silmällä. Tällaista ei sitten saa parillasadalla tuhannella eurolla laillisesti tiskin alta. On aika lyhytnäköistä ja suorastaan idioottimaista ostaa naurettavan halpa virtahevonen, koska sillä ei pysty tekemään paljon mitään tai muutakaan. Se vain syö ja roiskuttaa paskaa ympäriinsä.”
Kouluttamaton ja epäsopiva virtahevonen voi olla paitsi hankala kuin peukalo keskellä kämmentä, myös hengenvaarallinen kuin rekursiivisesti perseeseen ammuttu karhu. Sorkkalainen ihmetteleekin äimän käkenä, miksi tyhmät ihmiset antavat vielä tyhmempien lastensa hankkia tyhmiä virtahevosia, jotka eivät heille sovi kirveelläkään.
”Se on hirveä riski, että kakaroille annetaan sopimattomia ja kelvottomia virtahevosia. Siinä voi pahimmillaan lähteä henki oikein varren kanssa.”
Vaikka virtahevonen olisi miten kiltti ja kiltimpikin, kun se ostaa pätkäytetään kotiin tai jonnekin, saattaa elukan luonne muuttua tappavaksi ja sen silmät alkavat kiilua. Jos virtahevonen saa tehdä oman päänsä mukaan mitä huvittaa, siitä voi tulla hyvin hankala kuin kyrpä otsassa.
Kirsi Sorkkalaisen omat kokemukset virtahevosista taitavat sen sijaan olla vähän liiankin hyviä. Tuskinpa oma virtahevosura olisi muuten jatkunut pikkuruisesta virtahepotyttösestä ratsastusalan valurautaiseksi ammattilaiseksi asti.
”Totta kai virtahevosista on liikaa vaivaa ja työtä. Virtahevonen vain vie mukanaan kuin pässi narussa, ja minun työkaverini ovat yleensä aika kivoja elukoita. Siis nämä virtahevoset”, Sorkkalainen hirnuu ja haukkaa raakaa virtahevosta.