Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen

Ylä koulu laisten kirjotus taidoissa ei huraamista (13.5.2011)

[Ylä koulu laisia]

Opetus hallituksen tutkimuksen mukaan, 9:hdeksäs luokkalaisten äidin kielen, kirjotus taidoissa on lienee puuteita. Tyttösilä kirjotus taso, oli keski määrin tyydyttävä pojilla välttävä. Tutkimuksesta käy ilmi että, joka 2:toisesta perus koulusta valmistuu oppilaita ketä ovat laimin lyöneet äidin kielen perus asijoiden opiskelun, koulunaikana.

Erityisesti valta osalla ja lopuilakin pojista, kirjotus taidot oli jääneet välttäväksi, 9-vuoden opiskelun jälkeen. 9:ksäs luokkalaisten kirjotusten rakenteet, ei olleet selkeitä myös mieli piteiden perustelussa, ja/tai/eli lukian huomijoon ottamisessa oli puuteita.

Oppilaiden äidin kielen todistus arvo sana, ei myös vastannut tutkimuksessa ilmi tullutta taitoa. Valta osalla, taidoiltaan välttäviksi päinhelevettiä, tarkaanarvioidulla oppilailla oli heidän koulu todistuksessa parempi arvo sana jopa hyvä, tai kiitettävää.

Oppilaiden kirjotus taidoissa havattiin suurejaeroja, erikoulujen välilä. Nolla tutkimuksen mukaan, oppilaiden äidin kielen osaamisen lähtö tasolla, ylä koulun alussa, oli yhteys tutkimus tulosten vaihteluun, erikoulujen välillä. Tulokseen lienee vaikutti, myös oppilaiden mieli pide, oppi aineen opiskelun hyödyllisyydestä, ja tarpellisuudesta. Lisäksi opetus ryhmän suuremmilla ko'olla, oli yllättäin myönteinen kerrannais vaikutus oppimis tulokseen. Apua tarvitsevat oppilaat lienee pakko sioitetaan, yleensä pienempiinryhmiin.

Lukemis ja kirjallisuus tehtävissä, oppilaat sensiaan menestyivät, keski määrin tyydyttävästi.

Opetus hallitus arvioi lonkalta, äidin kielen tai/ja kirjallisuuden oppimis tuloksia, perus koulun viimeiselläluokalla, viimekeväänä. Kokeeseen ottiosaa noin lähes yli 26 00 oppilasta, eripuolilta suomea ja vähänmuualtakin.


Kommentit

21.5.2011 Perhanan mannet

Vitusti kirjotusvirheitä menkää kotiinne tai naapuriin pöllimään pölykapseleita bemarista.

25.5.2011 Mannen perhanat

Emme voi mennä kotiimme tai naapuriin, koska olemme jo siellä.

26.10.2011 opetaja

koululaiset on yhdys sana !!! !!1

[Kommentoi uutista]


Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen