Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen

Sorkkalassa sähköt poikki yöllä (20.2.2011)

[Sähköt poikki]

Sorkkalan Paskamalassa sähköt katkesivat kokonaan poikki lähes viideksi tunniksi lauantain vastaisena sunnuntaiyönä. Lauantaina noin kello 22 alkaneen sähkökatkon syynä oli Kurkun sähköaseman kyynärpäämuuntajaan ympäripäissään kussut kalju huoltomies. Sähköttä oli enimmillään runsaat 3 000 energiayhtiö Rektumin vihaista asiakasta. Rektumin horinoiden mukaan suurimmalle osalle sähköt saatiin jo kello yhdeltä yöllä, kun kunnon ihmiset olivat öljylampun tai päreen valossa nukkumassa unta palloon.

Liian kova pakkanen on aiheuttanut myös runsaasti sulakepaloja. Noin vuorokauden aikana Rektum on saanut verkkoalueellaan vajaat 270 vikailmoitusta, kun uusavuttomat ihmiset eivät osaa vaihtaa sulakkeitaan.

Sulakepalot johtuvat yleensä alimitoitetun verkon ylikuormituksesta tai jostain. Sulakkeita on mennyt kuin kuumille kiville niin kotitalouksien omista sähköpääkeskuksista kuin energiayhtiön keskuksista. Pakkasen vuoksi koteja lämmitetään lisäpattereilla, plasmatelevisioilla ja nuotioilla, ja talven aikaan kodeissa käytetään sähköä muutenkin aivan helevetisti.

Rektum on yllättäen varautunut kotitalouksien lisäkuormituksen mahdollisesti aiheuttamiin lisähäiriöihin tuplaamalla päivystävien asentajien määrän verkkoalueellaan. Päivystyksessä on noin viisi ympärikännistä asentajanpuolikasta ja niiden sivuleikkurit.

[Kommentoi uutista]


Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen