![[Tappelevia räkänokkia]](../kuvat/sota.jpg)
Perjantai-iltana suuren suuri joukkio nuoria räkänokkaisia nuorukaisia tappeli Sorkkalan päärautatieasemalla kuin viimeistä päivää, vaikkei ollutkaan viimeinen päivä, kertoo esikaupunkilehtiö Neljäsosa. Poliisin horinoiden mukaan rähinään osallistui tai oli osallistuvinaan tavalla tai toisella noin 30 henkilöä ja niiden räkänokat.
Poliisi sai yleishälytyksen päärautatieasemalle nujakan takia yhdeksän hujakan jälkeen. Tuolloin nujakkaan osalliset hyypiöt olivat jo poistuneet paikalta häntä koipien välissä ennen partioiden saapumista.
Rähinöinti jatkui kuitenkin iltakymmenen hujakoille Simpanssiaukion hujakoilla linja-autoaseman hujakoilla.
Poliisin mukaan tappelu oli niin säälittävää, että kukaan ei edes loukkaantunut kuolettavasti.