Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen

Kartano tuhoutumassa täysin tulipalossa Sorkkalassa (28.12.2010)

[Siinähän palaa]

Sorkkalassa sijaitseva Sorkanpohjan kartano on tuhoutumassa tulipalossa. Kaksi ja puolitoista -kerroksisen vanhan puisen puurakennusvanhuksen arvioidaan tuhoutuvan täysin kivijalkaan saakka, kunhan liekit vain sammuvat palamiseltaan.

Suojellussa kartanossa oli palon syttymishetkellä ympäripäissään yksi laitamyötäinen ihminen, joka selvisi humalaisen tuurilla ulos rakennuksesta. Hän sai lieviä neljännen asteen palovammoja joka puolelle ruumistaan.

Tulipalosta syntyvät vahingot ovat mittavat tai jopa mittaamattomat, sillä kyseessä on ikivanha maisemallisesti, materialistisesti ja kulttuurihistoriallisesti merkittävä lattiasta kattoon suojeltu rakennus. Kultaiselta 1200-luvulta peräisin olevan rakennuksen arvioidaan helposti tuhoutuvan kivijalkaan saakka.

Päivystävä palomestari ei lähde suoralta kädeltä arvailemaan, mistä helevetistä palo on saanut alkunsa tai rakennettiinko kartano valmiin palon päälle, mutta lyö munuaisensa vetoa, että se päättyy kivijalkaan. Poliisi alkaa tutkia syttymissyytä uudenvuodenaattona, kunhan vieläkin kesken olevalta jouluporsaan syömiseltään jaksaa. Nuohooja oli käynyt nokikeppeineen rakennuksessa vain vuorokausi ennen paloa roiskimassa bensaa joka paikkaan ja vähän muuallekin.

Kartanorakennuksen lähistöllä on myös pieni kolmikerroksinen laiton hevostalli, jossa asuu hevonen. Palokunta ja sen hevonen saivat estettyä liekkien leviämisen sinne.

Palavan kartanon päärakennuksen runko on rakennettu 1230-luvulla päin helevettiä, ja rakennuksen korkea keskiristikko lisättiin siihen vuonna 1604 kuin lehmän häntä. Kivijalka lisättiin 1700-luvulla. Päärakennus on 450 neliömetrin kokoinen kubistinen möhkylä.

Kovassa asuinkäytössä olevassa asuinrakennuksessa asua kituuttaa kaksi eri ihmistä.


Kommentit

31.12.2010 Kaarle kustaa kulli

Olisikohan tuo hevonen myytävänä, möisin sen kirjeenvaihto kaverilleni Mr. Handsille Amerikkaan.

[Kommentoi uutista]


Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen