Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen

Rautalampaan öljyvuodon torjunta jatkuu (22.6.2006)

[Öljylammas]

Pohjois-Sorkkalassa Rautalampaalla viime vuonna havaitun öljyvuodon antitorjuntatyöt jatkuvat tai sitten eivät. Vuotaneen kevyen, raskaan ja keskiraskaan polttoöljyn sekä ruokaöljyn kokonaismäärästä ei ole vielä paskaakaan tietoa eikä edes sitäkään. Alustavien ja päällystävien tietojen ja arvausten mukaan kysymys tai vastaus on joistakin tuhansista miljoonista litroista tai sitten ei.

Erkki Sorkan öljysäiliöiden vuodon huomasi viime vuoden tiistaina joen asukas, joka hälytti paikalle lammaskunnan. Sorkkajärveen laskevan tai nousevan joen ala-, ylä- ja keskijuoksulle on asetettu miinoitus. Alueelta poistetaan edelleen myös saastunutta maa-ainesta sekä mustia lampaita. Ensi vuoden alussa maaperä tutkitaan, minkä jälkeen kysytään naapurilta jatkotoimista, jos jaksetaan.

Erkki Sorkan öljysäiliöt on tyhjennetty. Toisen säiliön koko on 16 000 000 ja toisen 10 litraa. Kolmatta säiliötä ei ole vielä löydetty.

Pohjois-Sorkkalassa ilmoitettiin viime vuonna 9 783 öljyvahinkoa. Koko maassa tapahtuu vuosittain noin kaksi öljyvahinkoa, joista suurimmassa osassa ympäristöön pääsee vain valtavia määriä öljyä ja jotain muuta mustaa paskaa sekä lampaita, vaikka lampaat söis.

[Kommentoi uutista]


Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen