![[Jouluhannusfestivaali]](../kuvat/kuusi_palaa.jpg)
Jatkuvasti isommaksi kasvava kilpailu ja maksavan yleisön heikentynyt taloudellinen tilanne tai jopa tilanteen puute saavat festivaalien järjestäjät uumoilemaan, ettei kävijöitä millään riitä kaikkiin tapahtumiin eikä muuallekaan. Myös sponsoreiden hankkiminen rehellisin keinoin on muuttunut entistä vaikeammaksi.
Ensi kesänä elävästä musiikista pääsee yksin Sorkkalan alueella nauttimaan yli 30 erilaisella festivaalilla ja niiden hujakoilla. Eurooppalaisen trendin mukaisesti epämääräisten tapahtumien määrä kasvaa edelleen kuin lehmän häntä, vaikka ajat ovat kireät kuin viulun kielet.
Rokkiyrittäjä ja Sorkkalassa elokuussa järjestettävän Telkkärokin perämoottori Juhani Merimakkara kertoo kilpailun olevan kovaa.
”Kilpailu on kovaa. Ainakin rokkitarjonta on ensi kesänä vielä runsaampi kuin se oli viime kesänä tai vuoden 1897 kesällä, ja veikkaisin lonkalta, että maksavan yleisön ostovoima ja alkoholinsietokyky on heikompi kuin vuosi sitten, vaikka lampaat söis. Yhtälö ei näytä kauhean hyvältä vaan enemmänkin perseestä olevalta, ja sillä on vain kompleksisia juuria, jos niitäkään.”
Yritysten haaliminen sponsoreiksi on sekin vaikeutunut kuin täin eteneminen tervassa. Sorkkalan Nuotinvieressä heinäkuussa soivan Heinähumpan hemaiseva tuottajatar Elina Puro horisee, että päällimmäisenä osasyynä epäröintiin ovat jatkuvasti pukkaavat uutiset.
”Kyllä se varmaan hyvin pitkälti eettinenkin kysymys on. Jos ihmisiltä viedään työpaikat kiven alta, leipä suusta ja tuhkatkin pesästä, niin ehkä sen jälkeen on vähän saatanan vaikea lähteä sponsoroimaan kulttuuria tai mitään muutakaan turhaa. Vittu, mitä paskaa!” Puro huutaa kuin oikohöylä.
Muiden muassa Sorkkalan mahlaviikkojen ylisuuri budjetti kutistuu sponsoreiden katoamisen vuoksi kuin pyy maailmanlopun edellä ja valtiolta pumpattavan tuen merkitys kasvaa kuin sieni sateella. Myös Heinähumppa olisi ilman Sorkkalan kaupungin nimellistä tukea valtavan suurissa vaikeuksissa – tosin on se muutenkin. Elina Puro arvelee, että tapahtuman ylipitkä perinne sai kaupungin vahingossa avaamaan rahakirstunsa kuin blondi reitensä.
”Me olemme niin vanha, jo miltei kuollut toimija, että meidän on varmaan hyvin pitkälti siksi ollut helpompi saada säälistä tukea tai jotain. Uuden ja uunituoreen tapahtuman uunituoreet järjestäjät saisivat varmasti tehdä hirveän likaisen työn luodakseen uunituoreita tukiverkkoja uunituoreen varren kanssa.”
Toisin kuin kuluttajan kivespussiin, taantuma ei ole vaikuttanut ahneiden artistien ylisuuriin palkkioihin paskan vertaa. Kun muista festareista ja harmaasta massasta on pakko epärehellisinkin keinoin erottautua edukseen, haluavat kaikki ja muutkin saada omalle lavalleen hoilaamaan juuri sen kirkkaimman tähden, joka maksaa mansikoita.
”Kysyntä näihin ylisuuriin nimiin on ollut erittäin suuri, ja niiden suuret hinnat ovat jopa nousseet suuremmiksi”, Merimakkara suurentelee asiaa ja haukkaa suurta pullaa.
Festivaalin järjestäminen päin helevettiä on mahdottoman monimutkainen palapeli, josta puuttuu osa paloista ja jonka surkeaa lopputulosta on täysin mahdoton ennustaa etukäteen. Niin ajoituksen, artistien, yleisön kiinnostuksen, ilmojen kuin säänkin pitäisi osua kohdalleen – vieläpä samaan aikaan.
Musiikinystävien kannalta positiivista on sentään, että ensi kesänä Suomeen saapuvat määkimään lähes kaikki Euroopassa kiertävät suuret nimihirviöt, joilla ei jostain syystä ole parempaakaan tekemistä.