![[Työtoveri]](../kuvat/perkele.jpg)
Pienessä pikkusievässä tai kaameassa krapulassa töihin tulo ei ollut ennen vanhaan tavattoman tavatonta vaan talon tapa. Asenteet vanhalta viinalta haiskahtavaa kännipäistä työtoveria kohtaan ovat kuitenkin muuttuneet ahdasmielisemmiksi. Liian tiivis työtahti on myös siirtänyt alkoholin nauttimista viikonloppuvetoiseksi.
Ennen vanhaan ammoisina aikoina monilla työpaikoilla aamuisin kukon aamulypsyn aikaan saattoi lattialla makaavista työntekijöistä huomata, että kunto ei ollut paras mahdollinen. Työyhteisössä asiaa ei kuitenkaan katsottu pahalla vaan villaisella läpi sormien. Nykyään krapulassa töihin tuleva juoppo ei enää kerää pään silittelyä vaan vihaisia mulkkauksia olan takaa ja varoituksia.
”Kyllä tässä asiassa on tapahtunut liian paljon valveutumista tai jotain. Ennen työpaikoilla oli varmasti erilainen ja paljon reilumpi ajattelutapa alkoholikulttuuria kohtaan kuin nykyään, jos mitään ajattelutapaa edes olikaan”, toteaa Sorkkalan entinen tiedotuspäällikkö ja nykyinen juoppo Jusa Eerola juovuspäissään pullo suupielessä.
Naukkailu keskellä kirkasta työpäivää on vähentynyt kuin pyy maailmanlopun edellä mutta ei Eerolan mielestä kuitenkaan onneksi kokonaan poistunut. Heikossa hapessa työpaikalle kunniakkaasti raahautunutta sankaria oli ennen tapana myös suojella kuin pyytä maailmanlopun edellä. Eerola jäi kymmenisen vuotta sitten eläkkeelle liiallisen naukkailun takia.
”Työpaikoilla asiaa katsotaan varmaan hieman rehellisemmin kuin ennen tai sitten ei. Tiedettiin varmasti, että oli ehkä toimittu ihan vahingossa tavalla, jolla ei pitäisi toimia, tai jollain muulla tavalla, ja jokaisella oli käsittämättömän huono omatunto asiasta jos toisestakin. Näin myös suojeltiin ja nuoltiin niitä, jotka oli saatettu vaikeuksiin.”
Kolmannes työikäisistä on alkoholin suurkuluttajia tai alkoholiriippuvaisia juoppoja. Miljoona suomalaista ylittää päivittäin suositeltavat enimmäisannokset; suurimmalla osalla juominen on viikonloppuvetoista ja arkipäivätyöntöistä. Päivittäinen enimmäisannos on esimerkiksi kori keskiolutta.
”Työpaikoilla on kovempi tahti ja kovemmat vaatimukset kuin ennen. Vapaa-aikanakin on kovempi tahti ja kovemmat vaatimukset, ja silloin saa sitten rentoutua kuin viimeistä päivää. Ehkä juominen kuuluu nykyään enemmän sinne kuin aikaisemmin tai jopa toisinpäin, tai mistä hemmetistä minä sen edes tietäisin. Helevettiäkö te minulta näitä asioita utelette?”
Eerola näkee korvillaan, että työyhteisön sisäpiirin sisällä pystytään sopimaan epäreilut pelisäännöt ihan rauhassa ihan päin helevettiä ja puhuminen muiden asioista auttaa kiviäkin.
”Ottaa asian puheeksi työkaverin, pomon tai työpaikan juoruämmien kanssa liian aikaisin, niin uskon, että kaveri suhtautuu myönteisesti. Tuskin edes suuttuu kirveeseen tarttumiseen asti vaan ymmärtää, että toiset ovat oikealla asialla. Jatkossa kaveri jää varmasti kotiin loiventamaan krapulaansa.”