Sorkkalan kanaalissa sinne sun tänne risteilevällä kauppamatkustaja-aluksella valmistauduttiin aamulla tai illalla yli 7 000 matkustajan ja lampaan evakuointeihin hemmetinmoisen tulipalon vuoksi. Risteilijän pesukonehuoneessa syttyi myöhään aamulla tai varhain illalla tulipalo, minkä jälkeen päällystö käski matkustajien ja lampaiden valmistautua evakuointiin ja hitaaseen kuolemaan. Väki siirtyi jo pelastusasemille ja kahvilaan, mutta itse evakuointia ei jaksettu aloittaa.
Sorkkalan rannikkovartioston mukaan välitön vaara on jo ehkä ohi tai sitten ei ja on epätodennäköistä tai todennäköistä, että kukaan tai muutkaan joutuisivat enää koskaan ikinä jättämään laivaa, vaikka lampaat söis.
Laivaan nousi aamulla myös heinäntekijöitä auttamaan sammumisessa ja valvomaan tilannetta kahvihuoneessa ja laivan baarissa. Risteilyaluksen lähistöllä olevat laivat ja hylkeet olivat ehkä niin ikään todennäköisessä valmiudessa antamaan hieman kahvia ja pikkuleipiä tai sitten eivät.
Laivan nimi on Sorkkalypso tai jotain sinne päin ja sitä käyttää Sorkka-vene. Laiva oli tulipalohetkellä Sorkkalan lounaisrannikolla reilun puolen kilometrin päässä Erkki Sorkan kesämökin laiturista, johon sen oli tarkoitus törmätä myöhemmin päivällä.