![[Valoa ja lämpöä jouluun]](../kuvat/kuusi_palaa.jpg)
Sorkkalan torin perinteikäs myöhästynyt joulukuusi saapui tänäkin vuonna lähes hyvissä ajoin Lampaasta. Vuosikymmeniä Sorkkasten pihalla kituuttanut kuusi sai tiistaiaamuna kottikärrykyydin torille kuin sonni uuteen veräjään. Jykevä puu oli jo alkanut varjostaa pihaa ja haista kuolemalta, ja pelkona myös oli, kestääkö se enää tulevia myrskyjä ja mylväyksiä. Kuusi koristellaan myöhemmin päätettävänä ajankohtana joulunavausta varten.
”On sitä kyselty jo aiempina vuosina, saataisiinko siitä torin kuusi tai polttopuuta, mutta tänä vuonna kaataminen tuli meidän mielestämme ajankohtaiseksi kuin eilisen teeren telkkä pöntössä. Se on jo niin iso, että se varjostaa pihaa kuin viimeistä päivää, ja toisaalta huolena myös on, että se vaikka myrskyssä ja mylväyksessä rymähtää talon päälle kuin talonmies jäiseltä peltikatolta”, kertovat Rauno ja Anja Sorkkanen kasvatistaan ja haukkaavat käpyä.
Kaupunki on ollut jo vuosia epäilyttävän kiinnostunut Sorkkasten tuuhean jykevästä, 140 vuotta vanhasta kuusesta. Sorkkalan seudun kunnallistekniikan tiemestari Tomi Sorkkalainen huomasi puun jo vuosia sitten törmätessään siihen ja painoi sen mieleensä. Joulukuusta valittaessa kuivuus ja maku ratkaisevat.
”Jotta kuusi kasvaisi tarpeeksi isoksi, sen pitää kasvaa aukealla paikalla ja pysytellä poissa muiden puiden varjoista. Olemme pitäneet hyvänä mittana 17–20 kilometriä, mutta sitä suurempi on jo liian iso eikä mahdu mihinkään tai muuallekaan”, kertoo Sorkkalainen ja tarkoittaa kuusen lopullista mittaa, kun puu on torilla pystyssä kuin tikku hevonpaskassa.
Kuusen kaato talon päälle ja kuljetus hevon kuuseen sujuu ammattilaisilta ripeästi. Ammattilaisia ei kuitenkaan Sorkkalassa ole mailla halmeilla, joten hommassa meni kuukauden päivät. Tänä vuonna varsinaisen dynamiitilla kaatamisen lisäksi joulukuusesta piti ampua kiero keskiosa pois sekä karsia oksat pois.
”Silti viime vuonna oli hankalampi tapaus, puu oli iso ja leveä kuin Esterin perse ja vielä hankalassa paikassa syvällä ja poikittain – eikä se edes ollut kuusi vaan joku saatanan tammi. Tämä tämänvuotinen tapaus vaikuttaa kuitenkin helpommalta”, arvioi humalainen tiemestari lonkalta ennen töiden alkua ja oli sattumoisin oikeassa. Noin kolme tuntia moottorisahan käynnistymisestä kuusi ja tiemestari oli jo pilkottu ja kuljetettu torille ja moottorisahakin oli juotu tyhjäksi.
Joulukuusessa keskeistä on tietysti koristelun lisäksi maku. Sorkkalassa kokeiltiin pimeinä takavuosina ultravioletinvärisiä majavalta maistuvia kuusen valoja, mutta niihin ei enää ole paluuta, ja ne onkin viety hevon kuuseen. ”Kansan tuomio oli niin selväsanainen humalassakin, että kuusi saa tummanvalkoiset valot nyt ja jatkossa sekä senkin jälkeen. Värillisiä ei täällä päin katsota hyvällä”, kertoo totinen tori-isäntä Seppo Sorkkanen, jonka talon kansa poltti viime jouluna maan tasalle kuin palokunnan hevosen.
Kuusi koristellaan keskiviikkona päin helevettiä, ja valot syttyvät itsestään lauantaina kuin ruotsalainen diskopallo. Vaikka aavikoitumista ja nälänhätää aiheuttavat hehkulamput ovat taaksepoistuneet kaupan hyllyiltä tiskin alle, sellaiset kuitenkin kiedotaan ainakin vielä tänä vuonna Sorkkalan joulukuusen ympärille kuin sika säkkiin. ”Hehkulampun valo on lämmintä ja jouluista kuin kananpaska. Loistelampun valo on syvältä perseestä”, perustelee Sorkkanen artikuloivasti.
Koristelun lisäksi vähintään yhtä pyhä asia on perinteikäs kuusen neulasten määrän arvauskilpailu. ”Neulasten määrää on arvuuteltu päin helevettiä jo yli sata vuotta, eikä kilpailua parane olla järjestämättä tänäkään vuonna”, lupaa Sorkkalainen ummet ja lammet.
Vaikka puusta luopuminen on omistajille helpottavaa kuin oman lapsen hautaaminen, on se myös haikeaa, jopa läyleähköä. 140 vuotta omalla pihalla päin mäntyjä kasvaneeseen puuhun ehtii juuttua, siinä missä puu juuttuu pihaan tai telkkä pönttöön.
”Ehkä se on kuuselle arvokas loppu, kun sitä voi mulkoilla torilla kuin viimeistä päivää ja sen juurelle voi käydä heittämässä vettä. Toivottavasti siitä on näin loppumetreillä paljon iloa ja hammasten kiristystä niille hemmetin hienosteleville kaupunkilaiskusipäille, kuten siitä on ollut meille”, Rauno ja Anja Sorkkanen sopertavat liikuttuneina kuin lapsi pesuveden mukana katsellessaan kuusen lähtöä Lampaasta kohti toria kuin viimeistä päivää.