![[Rippikoululaisia]](../kuvat/paviaanit.jpg)
Parikymmentä sorkkalaisnuorta ja -nuoretarta aloitti tänään vähin äänin rippileirin Sorkkalan Riukulassa.
Sorkkalainen rippikoulu on merkillinen ilmiö maailman äärikirkollisuuden kierrepyörteissä. Vaikka viisastuva kansa vähenee kirkosta kuin pyy maailmanlopun edeltä, rippikoulun käy edelleen lähes 90 prosenttia ikäryhmästä. Rippileiriltä odotetaan paljon ja enemmänkin, eikä riitäkään.
”Että saisin uusia kavereita ja saisin jakaa kokemuksia ja vähän itseänikin ja tutustua uusiin ihmisiin ja ruumiinosiin kuin sonni uuteen veräjään”, kertoo epärealistisista odotuksistaan lutkahtava Susanna Sorkkanen Sorkkalasta silmät kiljuen ja aivan päin helevettiä olevalla lauserakenteella.
”Toivottavasti tästä tulisi yksi jos toinenkin elämäni parhaista viikoista – tai edes selviäisin hengissä”, sanoo puolestaan Annika Siviili Sorkkalasta realistisempaan sävyyn.
Rippileiri on vuosituhansien saatossa lyhentynyt kuin lehmän häntä, ja nykyisin rippileiri on normaalisti epänormaalin yhdeksänpäiväisen viikon mittainen kidutusleiri. Leirillä pohditaan niin paljon ihmisenä tai naikkosena olemista sekä elämän ja pokerin pelisääntöjä yleensä, että aivoihin alkaa sattua. Usko on tyhmiä varten.
”Uskonasioista puhutaan ikään kuin ne olisivat olevinaan jotain elämästä tai jostain erillään olevaa tai jotain muuta. Kyllä se ydinkeskusta on nimenomaan myös yhdessä ja erikseen olemisessa ja jossain muuallakin. Mitä tämä maailma on? Silkkaa paskaa. Kuka tämän maailman on luonut? Lukkarin pojan perkeleet. Kelpaanko minä tällaisena kuin olen tai olen olematta? En tietenkään. Mitkä olisivat sellaisia hyviä juttuja, joilla elämäänsä ja taloaan voisi rakentaa eteenpäin tai taaksepäin kuin Iisakin kirkkoa? Pirustako sen tietää? Onko lampaalla häntä? Jaa-a, se vähän riippuu, mistä Jeesus roikkuu”, jeesustelee rippikoulupappi Mikko Sorkkanen Sorkkalan tuomiokirkkoseurakunnasta rippileirillä mietittävistä asioista ja hörppää pullollisen ehtoollisviinaa.
Vaikka rippileirillä opetellaan liian paljon ja enemmänkin tärkeitä elämäntaitoja kuten tulentekoa ja kirkkoveneen veistoa, niin pääpaino on edelleen syvällä kirkon harhaopeissa.
”Vanhat kunnon Meidän faija -rukoukset ja muut turhuudet opetellaan, niin kuin on tuhansia satoja vuosia opiskeltu, saatana. Samoja turhia asioita, mitä siellä Agricolan tupakkiaskissa luki pienellä präntättynä”, saarnaa rippikoulupappi Mikko Sorkkanen kuin viimeistä päivää, vaikkei olekaan viimeinen päivä.
Hengellisen ja ruumiillisen evästyksen lisäksi rippikoulun tuomat oikeudet ovat nuorten tiedossa kuin kala vedessä.
”Se tuo sen naiskenteluluvan, että saa mennä kirkossa naimaan, ja sitten myös sen, että saa naida kummejakin”, toteaa kiimainen Annika Siviili ja haukkaa ehtoollispullaa.