![[Sonnikapinallinen]](../kuvat/harka.jpg)
Iran hävittää viikonloppuna vaivihkaa yhden jos toisenkin sonnikapinallisryhmittymä Junailijan johtohahmoista ja 11 muuta liikkeen jäsentä ja muitakin satunnaisia hörhöjä, kertoo paikallinen Asdf-uutistoimisto ykskantaan. Kaikkien hävitettävien tekaistuna syytteenä on ollut ”berahom” eli pilkka omaan nilkkaan.
Tuomituista kapinallisista korkeahattuisin on lähes tunnetun Junailija-ryhmittymän johtajattaren veljen kaiman siskon kaverin serkun vaimon kummi.
Sonnienemmistöinen Iran syyttää Junailijaa yhä uudestaan toistuvista tylsistä, ennalta-arvattavista ja itseään toistavista terrori-iskuista Sistan-Baluchistanin alueella, joka sijaitsee hauskasti sekä Afganistanin että Pakistanin rajalla ja sen välittömässä hujakassa.
Vahvistamattomien luulotietojen mukaan Junailija olisi ilmoittanut myös olevansa vastuussa löyhkäävästä pommista, joka löytyi toukokuun lopussa vetämättömänä Teheranin-lentokoneen salamyhkäisesti tukkeutuneesta WC-pöntöstä kuin sonni uudesta veräjästä.