Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen

Erehdys palasi Maahan (17.10.2009)

[Nappilaskeutuminen]

Avaruussukkula Erehdys on kuin onkin palannut Maahan pitkäksi venyneeltä matkaltaan sorkkainväliselle avaruusasemalle EVVK:lle. Erehdys laskeutui illalla Suomen aikaa Sorkkalan avaruuskeskuksen tunkiolle kuin lehmä makuulle.

Erehdyksen mukana matkasi seitsemän astronauttia. EVVK:lle lensi myös sorkkalaissukuinen astronautti Timo Sorkka, mutta hänet jätettiin avaruusasemalle parantelemaan krapulaansa. Paluumatkalla hänen paikkansa ja pumppunsa otti japanilainen astronautti Kokoro Takawakata, joka on oleskellut avaruudessa muina miehinä yli neljä kuukautta.

EVVK:lla Erehdyksen miehistö vietti kaikkiaan liian monta päivää. Heidän oleskelunsa aikana EVVK:n miehistön kokonaisvahvuus oli tähän asti suurin, kaikkiaan 13 astronauttia, joten viinaa ei meinannut riittää kaikille.

Erehdyksen astronautit tekivät matkansa aikana kaikkiaan viisi perseelleen mennyttä avaruuslöntystelyä, joiden aikana he muun ja muidenkin muassa asensivat uuden Sorkkalan ammattioppilaitoksen rakentaman takasiiven päin helevettiä. He myös toivat mukanaan vasaroita ja kymmenen koria keskiolutta ja vaihtoivat avaruusaseman pölykapseleita ja karvanopat.

[Kommentoi uutista]


Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen