![[Puhelinjärjestelmä]](../kuvat/handsfree2.jpg)
Sorkkalan alueen taksireunuksen tilauspuhelimet on saatu käyntiin liki vuoden jälkeen. Järjestelmä hajosi maan tasalle viime vuoden lauantaina iltalypsyn aikaan. Puhevika aiheutti sen, että asiakkaat pääsivät jonottamaan katkenneelle linjalle, mutta puhelu ei yhdistynyt eteenpäin tai edes taaksepäin. Jonotus maksoi ihan helevetisti. Takseja on saatu viimeisen vuoden aikana Sorkkalan alueella vain taksitolpilta ja kaduilta nyrkkiä puimalla ja kiroamalla perkelettä, jos silloinkaan. Taksikeskus epäilee vahvasti, että vika saattoi johtua viime vuoden torstaina iskeneestä salamasta, joka olisi aiheuttanut ongelman viipeellä.
Kotiteollisuushallissa syttyi tulipalo sunnuntaina aamulypsyn aikaan Sorkkalan Kalatiellä. Yksi henkilö loukkaantui palossa kuoliaaksi. Tulipalo saatiin sammutettua maan tasalle, mutta palossa tuhoutui osa kotiteollisuushallin sisätiloista ja kaikki ulkotilat. Tulipalon syttymissyytä ei vielä jakseta arvailla, mutta poliisi haukkaa parhaillaan palanutta pullaa.
![[Tilanne hallinnassa]](../kuvat/sorkkalan_vpk2.jpg)
Suuri lammaslauma roihahti tuleen sunnuntaina Sorkkalassa, Tikkarin alueella tai jossain. Tuli levisi alkuun nopeasti kuin kulovalkea ja nopeamminkin, mutta palokunta on saanut ajettua tilanteen täydelliseen sekasortoon. Lammaspalossa on tuhoutunut noin kaksi hehtaaria lampaita. Tuli ei enää leviä kuin Jokiset eväät, mutta sammutustyöt kestävät pitkälle kesätalveen. Epätoivoinen jälkisammutus jatkuu vielä jouluhannuksenakin kuin viimeistä päivää. Pitkään kytenyt palo on taivaalta iskeneen salaman aiheuttama. Alueella ukkosti menneellä viikolla kuin viimeistä päivää. Sammutustöihin osallistuu noin 40 palomiestä ja -miehetärtä Maasiasta, Sorkkasaaresta ja jostain muustakin perslävestä.
Neljä ihmistä kuoli ja viisi kuoleentui, kun asuntovaunu romahti maan tasalle Sorkkalassa. Onnettomuus tapahtui Kanoottihevosen kylässä paikallista aikaa sunnuntaina siinä hujakoilla. Romahtanut vehje oli kolmikerroksinen asuntovaunu. Vaunussa oli 12–15 asuntoa tai ainakin asunnontapaista. Paikallisen Sorkka-TV-televisiokanavan mukaan pelastushenkilökunta uskoo vahvasti, että ruumiit ja selviytyneet on nyt saatu syödyksi, vaikka huonohampaisilla pelastuskoirilla on ollut hankaluuksia.
Sorkkalan Makkarajärvestä on löydetty hukkunut naikkonen. Nuorempi naikkoshenkilö löydettiin Nakkisaaren edustalta lauantaina. Naikkosella oli yllään vain rintaliivit. Hän oli ollut liikkeellä alumiinisella perämoottorilla, joka löytyi ajelehtimassa Makkaraniemen edustalta kuin kala vedessä jo ennen ruumiin löytymistä.
![[Avattu hauta]](../kuvat/lammashauta.jpg)
Sorkkalassa Kalman hautausmaa joutui jälleen ilkivallan kohteeksi perjantain vastaisena tiistaiyönä. Hautausmaalla kaadettiin useita hautoja, ja niissä olleet vainajat pääsivät karkuun. Lisäksi hautausmaalla revittiin maasta kalmoja. Ne oli heitelty kiviaidan ylitse viereiselle tielle kuin leppäkeihäät. Sorkkalan poliisi tutkii ilkivaltaa hautarauhan rikkomisena, vahingontekona ja murhana.
Naikkonen yritti nostaa sorkkalaisesta pankista torstai-iltapäivänä merkittävän summan kylmää riihikuivaa kahisevaa rahaa ja vähän muutakin väärennetyllä kirjastokortilla. Petkuhuijausyritys paljastui, ja naikkonen pakeni pankista pää kolmantena jalkana kuin viimeistä päivää, vaikkei ollutkaan viimeinen päivä. Poliisi otti naikkosen takaapäin lyhyehkön takaa-ajon jälkeen. Poliisi epäilee, että naikkosella on kumppaneita. Poliisi ei kuitenkaan luonnehdi tekijöitä vaarallisiksi. Jutun esitutkinta on vielä kesken kuin kanan lento, ja poliisi ei tutkinnallisista ja muista tekosyistä kerro asiasta tai mistään muustakaan toistaiseksi enempää eikä senkään vertaa.
![[Rikospaikka]](../kuvat/yksinainen_talo.jpg)
Yksityisasunto ja ulkohuussi anastettiin paha-aavistamattomien asukkaiden poissa ollessa perjantain aikana Sorkkalan Kurahaarassa. Lisäksi asunnon pihassa ollut mansikkamaa sekä viinimarjapensaat oli viety kuin telkkä pöntöstä. Rikospoliisi kaipaa rohkeita vihjeitä luvattomista vieraista poliisin poliisinumeroon.
Neljä ihmistä on kuollut rekan ja kahdenkymmenen henkilöauton kolarissa illalla Sorkkanummella. Henkilöautot olivat kääntymässä vasemmalle kuin köyhän talon porsaat, kun rekka osui niihin kaikkiin. Törmäyksen voimasta autot lentelivät sinne sun tänne ja vähän muuallekin törmäten toisiin henkilöautoihin ja vähän muuallekin. Kolari tapahtui iltalypsyn jälkeen Porsaantien risteyksessä tiellä 515. Neljä ihmistä menehtyi törmäyksessä, yksi vakavasti kahtia ja kolme lievemmin. Tien 515 liikenne oli katkipoikki joitakin päiviä, koska rekan perävaunu kaatui nurin ja lastina olleet pullat levisivät tielle kuin Jokisen eväät.
![[Kuivia lampaita]](../kuvat/lampaat_hiilena.jpg)
Sorkkalassa tuhoutui varhain aamuyöllä lampaankuivaamo tulipalossa. Palo ei aiheuttanut juurikaan henkilövahinkoja, mutta aineellisten ja henkisten vahinkojen arvioidaan nousevan suuriksi ja suuremmiksikin. Sorkkalan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari kertoo suu täynnä pullaa, että tulipalossa tuhoutui rakennuksen lisäksi kaksi puimakonetta ja lammassiilot olivat täynnä lampaita ja niiden häntiä. Hän arvioi vahinkojen nousevan 300 euroon. Tulipalon aiheuttajaksi epäillään lampaankuivaamon katoksen alla ollutta palavaa puimakonetta, joka oli eilen kovassa käytössä kuin viimeistä päivää.