Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen

Rattijuoppo lensi ilmaan – matkustaja putosi kyydistä (22.9.2009)

[Hyvä on, ojassa on]

Kaksi rahvasta ihmistä loukkaantui hauskasti viime yönä sattuneessa ulosajossa Korpisorkassa. Muukalainen mieskuljettaja ajoi koomisin seurauksin ulos tieltä pöpelikköön maanantaiyönä yhdentoista jälkeen, kun kunnon ihmiset olivat jo nukkumassa.

Poliisin kristallipallon mukaan auto oli ensin lentänyt komeasti ilmassa takaperin kahdeksan metriä ja jatkanut matkaansa penkalla 17 metriä leikaten heinää ja horsmaa kuin paraskin niittokone.

Auto päätyi lopulta kyljelleen salaojaan. Naikkosmatkustajatar ei enää äkkipysähdyksen jälkeen ollut sisällä autossa vaan jossain muualla. Kuljettaja jäi ypöyksin auton sisälle puristuksiin kuin silli purkkiin.

Poliisi kuvailee kädet vinhasti heiluen ajoneuvon nopeutta ulosajohetkellä ”erittäin kovaksi ja jopa kovemmaksikin”. Paikalla on kahdeksankympin hujakan rajoitus suuntaan tai toiseen.

Kottikärryllä sairaalaan

Pelastuslaitoksen valuessa pikkuhiljaa paikalle läheisestä kuppilasta kuljettaja oli jo kanttuvei. Auto romuttui rytäkässä tuhannen paskaksi ja kuljettajaa jouduttiin leikkelemään melko rankasti ulos saamiseksi. Kuskin jäännökset vietiin Sorkkalan Mengeleeniseen mielisairaalaan tökittäviksi.

Hengenvaarallisesti joka paikkaan loukkaantunut jyväsorkkalaisnaikkonen kiidätettiin pelastuskottikärryllä Sorkkalan ammattiopistolliseen leikkisairaalaan tökittäväksi. Auto kiidätettiin Sorkkalan ammattiopistoon, jossa siihen asennetaan metrinen takasiipi. Pelastuslaitoksen miehet kiidätettiin takaisin kuppilaan. Poliisi kiidätettiin haukkaamaan pullaa.

Onnettomuus sijaitsee Rattijuopontiellä noin viiden kilometrin päässä Korpisorkasta tai jostain. Korpisorkka lienee jossain 0-tien varrella Sorkkalan eteläosassa tai jossain siellä hujakoilla.

Kuljettajaa epäillään tässä vaiheessa niin maan perusteellisesti ainakin röyhkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, ylinopeudesta, kuolemantuottamuksen yrityksestä, rattijuopumuksesta, huonosta ajotaidosta, röyhkeästä viranomaisen väkivaltaisesta vastustamisesta ja tyhmyydestä. Mahdollinen promillemäärä tuskin selviää edes tutkinnassa, sillä kuljettajaa ei osata puhalluttaa.

Molemmat onnettomuudessa mukana olleet typerykset ovat syntyneet pahamaineisella 1900-luvulla.

[Kommentoi uutista]


Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen