Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen

Pellolta lähteneen lammaslauman saa lipastaa (4.8.2009)

[Karkulampaita]

Sorkkalan seudun lammashoitajat ry:n puheenjohtaja Matti Sorkkasen horinoiden mukaan vanhalta pellolta lähtenyt lammaslauma saattaa lentää todella kauas pelloltaan. Tällöin sen voi lipastaa parempaan talteen tai syödä pois, vaikka lampaat söis.

Jossain vaiheessa lammasyhdyskunta jakaantuu keskeltä kahtia kuin ylikypsä makkara. Vanha ja äkäinen kuningaspässi vetää pultit, ottaa hatkat ja häipyy pelloltaan omien joukkojensa kanssa kuin koira veräjästä ja ryhtyy etsimään uutta asuinsijaa ja vehreämpiä laitumia, vaikka lampaat söis.

Aluksi karkulaiset etsivät kissojen ja koirien kanssa majapaikkaa vanhan peltonsa lähettyviltä tai ainakin sieltä hujakoilta. Jos sopivaa tai muutakaan majapaikkaa ei löydy kirveelläkään, jopa kymmentuhatpäinen sissiarmeija saattaa lentää parhaassa tapauksessa 30 kilometrin päähän kuin leppäkeihäs. Lampaiden saapuminen pahaa-aavistamattoman omakotiasukkaan pihaan voi olla aikamoinen järkytys ja puolikas hämmästys kaikille ja vähän muillekin, sillä lauman ääni muistuttaa lähinnä omahyväisten teinien infernaalista mylvintää, vaikka lampaat söis.

Paniikkiin ei kuitenkaan ole mitään syytä, vaikka onkin. Lampaat ovat Sorkkalan seudun lammashoitajien puheenjohtajan Matti Sorkkasen horinoiden mukaan varsin harmittomia naapureita, vaikka eivät olekaan. Useimmiten ne hakevat pesäpaikkansa esimerkiksi heinäladosta, mutta saattavat siirtyä paremman puutteessa vaikkapa kaivoon, vaikka lampaat söis.

Lauman voi pyydystää jättimäiseen laatikkoon

Eräs Sorkkaradion uhkarohkea kuuntelijatar väittää löytäneensä tällaisen karkulaisyhdyskunnan Sorkkalan Rautalampaasta ja aikoo lipastaa sen parempaan talteen, vaikka lampaat söis.

”Yleensä tällaisen lauman käy hakemassa kuolemaa pelkäämätön sankarillinen lammashoitaja, sillä likaiseen hommaan sisältyy pienen pieni turhallisuusriskinpoikanen ja vähän muutakin. Lauma siirretään kuin pässi narussa esimerkiksi jättimäiseen pahvilaatikkoon tai sinne hujakoille ja jos kuningaspässi jää sinne kuin sonni uuteen veräjään, muutkin lampaat lentävät laatikkoon kuin telkkä pönttöön”, sanoo Sorkkanen ja haukkaa pullaa, vaikka lampaat söis.

[Kommentoi uutista]


Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen