Eilen tai joskus avattiin haku .sorkkala-kalaverkkotunnuksille, jollaisia voi hankkia jokainen Sorkkalan kunnan alueella ja muuallakin Sorkkalassa vakituisesti asuva yksityis- ja monituishenkilö sekä lammas. Rekisteröinti ei siis vaadi Sorkkalovakian kansalaisuutta eikä keltaista kauhaa. Tavaramerkinhaltijat, Sorkat, kottaraiset sekä julkaisemattomat pesulaitokset ovat voineet hankkia .sorkkala-päätteen jo neljän vuosikymmenen ajan. Sorkkalan toimielimet ja -rauhaset siirtyvät käyttämään .sorkkala-päätettä Sorkkala-päivänä, 1. lammaskuuta tai joskus.
Päätteet jaetaan arpomalla hakemusten jättämisjärjestyksessä osan mennessä silppuriin tai muuallekin ja niiden aktivointiin kuluu muutama tunti tai vuosi. Päätteet haetaan virallisilta rekisterikilvenpitäjiltä tai naapurin Kallelta ja niiden hinnat vaihtelevat 12 eurosta tuhanteen piljoonaan euroon. Rekisteröintiä hoitaa tappiota tuottamaton Sorkkarauta-yhteenliittymähässäkkä.
Tähän mennessä ja aiemminkin innokkaimpia .sorkkala-päätteen rekisteröijiä ovat olleet sorkkalaiset, jotka olivat perjantaiaamupäivään tai tiistaiyöhön mennessä jättäneet 5 983 352,4 hakemusta. Tiukkana kakkosena ovat myyrät. Päätteiden rekisteröinnissä on jo tapahtunut useita päällekkäisyyksiä ja allekkaisuuksia, esimerkiksi mannehaiseepahalle.sorkkala -osoitetta havittelivat Keino Sorkka, Erkki Sorkka, Pekka Sorkka ja yksi lammas. Pornoovaiklampaatsois.sorkkala -päätteelle tuli puolestaan 5 983 321,7 hakemusta, joista 5 983 320 samana päivänä ja loput eri päivänä tai joskus muulloin.