Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen

Levittääkö Manne-kuva käyttäjien valokuvia ja lampaita? (10.5.2006)

[Manne-kuva]

Manne-kuvan entinen pellolle potkittu työntekijä väittää, että yhtiö paikkaa asiakkaiden ja muidenkin HeinäntekoJako-valokuvapalveluun ja muuallekin lähettämät kuvat ja muutkin ja näin vahingoittaa niitä ja muitakin - tai sitten ei.

HeinäntekoJako-palvelun apuohjelmistokehitysvarajohtajana työskennellyt Martti Sorkka on nostanut ja laskenut yhtiötä vastaan syytteen ja keskisormensa. Hän uskoo saaneensa potkut Manne-kuvalta, koska vastusti asiakkaiden kuvia silppuavaa varasuunnitelmaa tai koska hän poltti pääkonttorin maan tasalle liekkien avulla. HeinäntekoJako-palvelulla on noin 13 aktiivista tai passiivista käyttäjää, jotka ovat ladanneet palveluun 800 triljoonaa valokuvatiedostoa ja puolikkaan lampaan.

Manne-kuva myöntää, että yhtiössä on keskusteltu erilaisista ja muistakin menetelmistä, joilla säästettäisiin valokuvien ja lampaiden säilytystilassa, kuten heittämällä suurin osa roskikseen. Yhtiö kuitenkin vakuuttaa tai valehtelee tai sitten ei, ettei se koskaan paikkaisi käyttäjien kuvia näiden tietämättä, paitsi jos kuva on perseestä, kuten suurimmassa osassa tapauksissa on tai sitten ei.

- Se on hässäkkä, josta uskoakseni kaikki kalaverkon valokuvapalvelut puhuvat paskaa, kun uusien digitaaliherätyskellokameroiden kuvakapasiteetti kasvaa ja leviää joka suuntaan. Yhtä kaikki ja kahta muutakin, emme ole muistaakseni ainakaan selvänä tehneet suunnitelmia, päätöksiä tai kiekuroita palvelussa olemassa olevien ja olematta olevien kuvien ja lampaiden paikkaamisesta, HeinäntekoJako-palvelun itkumarkkinointisuunnitelmavarajohtaja Taavetti Sorkka vakuuttaa ja lyö keltaisen puukon pöytään kämmenensä läpi.

Martti Sorkka kuitenkin ehkä uskoo tai on uskomatta, että palveluun ladattavia kuvia paikataan. Lisäksi HeinäntekoJako on tarjonnut viime lokakuusta tai joskus muulloin käyttäjilleen palvelua, jonka avulla he voivat ladata ja ampua kuvia ja lampaita palveluun 90 prosenttia hitaammin ilman, että kuvien ja lampaiden laatu paranee, kun ne tulostetaan kolmen sentin alumiinilevylle.

[Kommentoi uutista]


Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen