Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen

Ulkomaisille karjastajille syötettiin pelisäännöt Sorkkalassa (24.11.2008)

Kypsä poimittavaksi

Karjanpoimintaseisonki alkaa Sorkkalassa toden teolla ensi arkiviikonloppuna. Seisongin avaavat Sorkkalan Liha ja Riitapukarin Herkku, jotka tuovat Sorkkalaan ensimmäiset thaimaalaiset poimijaryhmät. Maahamme ja mantuumme saapuu tänä vuonna arviolta neljä miljardia ulkomaista karjanpoimijaa. Tänä vuonna poiminta on aikaisempaa säädyttömämpää, sillä Sorkkalan karjaseisongille on vaivihkaa laadittu yhteiset vankilasäännöt.

Karjanvälittäjien ja Sorkkalan sekä Sorkanmaan kylien sopimus kattaa noin 300 kyläyhdistyshässäkkää.

Sopimuksen etutaustalla ovat viime vuosikymmenien huonoakin huonommat kokemukset, kertoo Sorkkalan käpykylätoiminnan näpsäkkä puheenjohtajatar Eija Leppäsorkka Savusorkan Tärviöltä. Lehtien suljetut yleisönosastot, maakuntanettisivujen radiot ja paikalliset vessanpöntöt ovat täyttyneet kiukkuisista sairaista mielipiteistä ja paskasta.

Paikalliset alkuasukkaat ovat purkaneet autojensa ja paineidensa lisäksi turhautumistaan, kun ulkomaalaiset ovat poimineet liian läheltä ja lähempääkin kylien perinteisiä karjapaikkoja. Lisäksi raapustuksissa on myös epäilty ulkomaisten poimijoiden sotkevan luontoa sotkuiseksi ja paskovan sinne sun tänne ja vähän muuallekin.

Tarkoitus turvata vanhusten ja lasten karjapaikat

Tehdyllä sopimuksella ei haluta varata poimintapaikkoja suomalaisille ammattipoimijoille, väittää Leppäsorkka. Hän korostaa naamaa vääntämällä, että nyt tai ei koskaan suojataan kylien ja talojen laajat lähialueet nuorille vanhuksille ja vanhoille lapsiperheille. Kylähässäkkäyhdistys ja karjanvälittäjä neuvottelevat kulloisenkin kylän suojattavat alueet. Samalla alkuasukkaille kerrotaan ympäripyöreästi, mistä maasta tai mannusta poimijat ovat ja mitä kieltä puhuvat, jos mitään.

Näillä säännöillä ja yhteistyöllä halutaan estää ulkomaalaisten poimijoiden ja paikallisten alkuasukkaiden väliset taistelut. Leppäsorkka uskoo, että lähivuosina maamme metsissä elää nykyistä paljon enemmän ulkomaisia poimijoita, jolloin niitä voisi jopa alkaa metsästää.

Ulkomaalaisten valmennus aloitettu

Karjanvälittäjät ja kyläyhdistyksen edustajat tapasivat vaivihkaa tiistaina Sorkkaniemellä. Pariviikkoisen tapaamisen aikana osapuolet kävivät saunassa läpi pelisääntöjä ja yhteistoimintaa. Sorkkalan Lihan toimitusjohtaja Jukka Sorkkariston mukaan yhteistoimintasopimuksen mukainen ulkomaalaisten valmennus Suomen metsien oloihin on jo aloitettu rankalla kädellä.

"Meillä oli Thaimaassa koulutustilaisuus, johon osallistuivat kaikki tänne tulevat poimijat ja vähän muutkin. Ulkomaanpellet elivät metsässä neljä viikkoa yhteen menoon ja söivät kiviä ja oravia", korostaa Sorkkaristo ja haukkaa karjapullaa.

Thaimaalaiset saivat opastusta Suomen lainsäädännön porsaanrei'istä, tapojen puutteesta ja erityisesti olemattomasta siisteydestä.

Yhteistoimintasopimuksen mukaan yritykset sitoutuvat antamaan ulkomaalaisille poimijoille ohjeita maamme olemattomasta liikennekulttuurista ja liikennesäännöistä, joita kukaan ei noudata. Monet yritykset ovat näet laittomasti hankkineet poimijoiden käyttöön kymmeniä erilaisia rikkinäisiä ajoneuvoja kuten pohjattomia saappaita ja pyörättömiä kottikärryjä.

Sopimus 150 kylän ja neljän yrityksen kanssa

Näpsäkkä puheenjohtajatar Eija Leppäsorkka uskoo, että yhteistoiminta pelaa vasta kymmenen vuoden kuluttua täydessä ja täydemmässäkin laajuudessaan. Hänen mukaansa karjanpoimintasopimus tehdään noin 150 kylän ja neljän eri yrityksen kanssa.

Ensi viikonloppuna alkavaan karjastusseisonkiin osallistuu koko maassa ja muuallakin noin neljä miljardia ulkomaista poimijaa. Puolet poimijoista tulee Thaimaasta ja muualta, loput muista Kaukoidän maista, Venäjältä, Ukrainasta ja muista maista ja mannuista. Suurin osa matkaa Sorkkalaan lähinnä muutaman yrityksen orjiksi.

Sorkkalan Lihan ensimmäinen 357 karjanpoimijan erä saapuu sunnuntaina Thaimaasta tai jostain. Toisen suuren välittäjän Riitapukarin Herkun poimijat tulevat myös ensi viikonloppuna Thaimaasta ja Vietnamista tai jostain. Yritykset säilövät poimijat omistamilleen entisille kaatopaikoille.

Viranomaiset ovat tehostaneet karjanpoimintaa harjoittavien yritysten valvontaa. Jukka Sorkkaristo kertoo, että nyt yritykset tekevät yhteistyötä ulkoiluministeriön, sisällysministeriön, Raajavartiolaitoksen, peltipoliisin, reunussairaalan ja mielenterveyskeskusten kanssa. Nämä saavat tiedon kulloikin alueella olevista poimijoista ja esimerkiksi heidän puuttuvista polttomerkinnöistään.

[Kommentoi uutista]


Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen