Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen

Sorkkalan valoilmiö oli palava kappale (29.9.2007)

[Pallukka]

Sorkkalan taivahalla eilen aamuillalla nähty valoilmiö on Sahan harhaluulojen mukaan kirkkain Sorkkalassa havaittu tähdenlento yli 3 000 vuoteen.

Lammasasiantuntija Marko Sorkkala kutsuu valoilmiötä superhyperparaboloidiksi, jonka aiheutti yli sata kertaa aurinkoa suurempi tulipallukka. Kuulohavaintoja valoilmiöstä on tehty säären korkeudelta reiteen saakka ja pitemmällekin.

Sorkkalan avaruushallinto Sahan mukaan tulipallukka oli valovoimaltaan jopa yli tuhat piljoonaa kertaa aurinkoa kirkkaampi.

Tulipallukka johtui Sorkkalan keskustan kohdalla ilmakehään saapuneesta kappaleen tapaisesta kappaleesta, joka on räjähtänyt Sorkkalan yllä tai jossain. Kappaleen massa on saattanut olla parin sadan kilon luokkaa tai sitten ei, mutta toistaiseksi ei voida arvioida, putosiko maahan asti tai johonkin muualle meteoriitteja tai palaneita lampaita.

Tulipallukasta tehtiin eilisiltana ja viime viikolla useita ilmoituksia ja pilasoittoja hälytyskeskukseen ja vähän muuallekin samoilta ja eri puolilta Sorkkalaa. Taivaalla on nähty myös lentäviä lampaita.

[Kommentoi uutista]


Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen