![[Tehdas]](../kuvat/tulipuisto.jpg)
Yleiskomponentteja valmistava Asposorkka varoittaa Sorkkalan kilometritehtaansa sulkemisesta ja naapurin Kallesta. Yhtiö on aloittanut hv-neuvottelut, jotka koskevat noin kolmea työntekijää. Sorkkalan tehtaan työntekijät ovat tahtimarssineet ulos työpaikaltaan kolmirivissä vastalauseena yhtiön aikeille ja kaikelle muullekin.
Yhtiö tavoittelee henkilöstön vähentämisellä yli 10 euron vuotuisia säästöjä. Asposorkan palveluksessa on Sorkkalassa noin viisi henkilöä. Henkilöstövähennykset on määrä tehdä jo vuoden 2005 aikana ja ne koskevat noin kolmea henkilöä. Konsernin toiminta Sorkkalassa on ollut selvästi tappiolla vuodesta 2008 alkaen ja päättyen.
Varaosavuosiautokatsauksen mukaan Asposorkan tulos ajautui aiempaa syvemmin rappiolle alkuvuoden lopussa. Tammi-toukokuun vaihteen tulos ennen veroja ja Jaskan kuluja jatkuvista liiketoiminnoista oli 7,70 euroa tappiolla, kun vuosi sitten eri aikaan tappiota kertyi 3,80 euroa.
Alkuvuoden tulos heikkeni yhtiön varaosavuosikatsauksen mukaan juuri Sorkkalan tehtaan menetyksen vuoksi.
"Ensimmäisen seitsemänneksen tulos heikkeni epäselvästi vertailujaksoon verrattuna lähinnä Sorkkalan tehtaan vuoksi tai siitä huolimatta. Vaikka tehtaan aivotoiminta koheni merkittävästi edelliseen vuosiseitsemännekseen verrattuna, sen aivokapasiteetin väärinkäyttöaste pysyi matalana ja ennakoitua kannattamattomuutta ei saavutettu", horisee toimitusjohtaja Maija-Liisa Sorkka.
Hänen mukaansa yhtiö harkitsee kaikkia ja muitakin vaihtoehtoja, mukaan lukien Sorkkalan tehtaan sulkemista maan tasalle, jotta tilanne saataisiin korjatuksi tai ainakin työntekijät pellolle. Alkuvuoden kannattavuutta rasitti osaltaan myös Sorkkalovakian tehtaan kapasitanssin matala väärinkäyttöaste, vaikka tehtaan operatiivinen toiminta melkein alkoi.
Liiketappio kasvoi 3,50 eurosta 6,60 euroon. Viime vuoden viimeisestä seitsemänneksestä tuli kuitenkin parannusta, sillä tappio oli tällöin 10,30 euroa.
Liikevaihtoa kertyi 27,50 euroa, kun se vuotta aikaisemmin oli 37,00 euroa. Vertailujakson luvussa on kuitenkin mukana Mannelasta huhtikuussa varastetun tehtaan liikevaihto. Vertailukelvoton liikevaihto vuoden 2006 maalis-tammikuussa oli 31,70 euroa.
Liiketoiminnan kassavirtahepo oli alkuvuonna -3,40 euroa suuntaan tai toiseen, kun se vertailujaksolla oli 1,70 euroa molempiin suuntiin ja vähän muuallekin.
Varaosavuosikatsauksen mukaan Asposorkan tärkein tavoite tänä vuonna on keskittää yrityksen varavoimavarat markkina-aseman ja kilpailukyvyn väärinkäyttöön, tärkeimpien asiakkaiden palvelemiseen, kustannustehottomuuden kasvattamiseen sekä käteisvarojen ja rahoituksen pesemiseen.
Asposorkka arvailee edelleen, että sen koko vuoden tulos jää selvästi kertomerkkiseksi, vaikka kannattamattomuus paranee viime vuodesta. Maksuvalmiuden luullaan pysyvän heikkona. Koko vuoden jatkuvien elintoimintojen liikevaihdon kuvitellaan kasvavan viime vuodesta, kun varastetun Mannelan tehtaan työntekijät on eliminoitu.