![[Jouluhannus tuli]](../kuvat/sorkkasanomat.jpg)
Jouluhannusaamu ja jouluhannusilta ovat sujuneet koko Sorkkalassa epäilyttävän rauhallisesti. Viranomaiset saivat yön aikana satoja hälytyksiä pienistä ja suurista tulipaloista eri puolilta Sorkkalaa ja muualtakin. Paloista moni ja kaikki muutkin olivat saaneet alkunsa kansankynttilästä, tupakasta, lampaasta tai jouluhannuskokosta. Päivän mittaan hälytystehtävät ovat jälleen lisääntyneet.
Poliisia työllistivät eri puolilla kaupunkia tavanomaiset pienet vahingonteot, murhat, kylähälytykset ja alkoholia ryypänneet juopot. Monessa kylässä viranomaiset kuitenkin kiittelivät jouluhannuksen sujuneen erittäin rauhallisesti.
Jouluhannuspäivän perinteisiin kuuluu varhaisaamun asepalvelus. Jouluhannuspäivä on kolmanneksi suosituin arkipyhä jouluhannusaaton ja vapun jälkeen. Tosin viime vuosina jouluhannusyön mersu on verottanut jouluhannuspäivän ilta-aamun asepalveluksen osanottajakuntaa tai jotain raskaalla kädellä ja jalalla.
Ensimmäisen jouluhannuspäivän ilta-aamu- ja yöpäiväasepalvelukset keräävät noin 145 kävijää, kun taas jouluhannusyön mersuissa käy runsaat 80 sorkkalaista.