Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen

Laitakaupungin lampaat valittiin Sorkkalan Possu-ehdokkaaksi (10.11.2006)

[Kaupunkilampaita]

Aki Naurismäen ohjaama elokuva Laitakaupungin lampaat on valittu Sorkkalan Possu-ehdokkaaksi. Tämä ei tarkoita, että filmi olisi jo päässyt kisaamaan Possu-palkinnosta. Possu-gaalaan asti päätyvät elokuvat valitaan samojen ja eri maiden ehdotuksista tai joistain, ja lopullinen lista julkistetaan tammikuussa.

Laitakaupungin lampaat on Naurismäen niin kutsutun Sorkkala-trikologian päätösosa. Sen päähenkilö on yksinäinen tai moninainen aamuyövartija Sorkkanen, joka joutuu rikollisjoukon höynäyttämäksi. Filmi sijoittuu Sorkkalan Sorkkalahteen.

Sorkkasta esittää Janne Sorkkanen. Muissa rooleissa näyttelevät muun muassa Maria Sorkanhelmi, Ilkka Sorkkala ja Maria Sorkkanen.

Helmikuussa Sorkkalan ensi-iltansa saanut elokuva on Naurismäen tuotantoyhtiön Nauris Oy:n tuotantoa. Ohjaaja Naurismäki on myös tuottanut, käsikirjoittanut, heinäntehnyt ja irtileikannut elokuvansa.

Tarjolla oli 13 sorkkalaiselokuvaa. Elokuva-alan amatööreistä koostuva Sorkkalan Possu-raati teki valintansa nähtyään 13 valintakriteerit täyttävää sorkkalaista ylinäytelmäelokuvaa: Tuutinpoikien elokuva, Mannen Palloseura, Lampaan salaisuus, Mummelin Jaska-potta, Laitakaupungin lampaat, Munaus, Teppo, Onni von Sorkkanen, Keritty lammas, Saippuakauppias, Tyttö sinä olet täti, Uni ja nukkuminen sekä Palo.

Raadin mukaan Laitakaupungin lampaat on ruma, kaoottinen ja ammattitaidoton elokuva.

Lopulliset Possu-ehdokkaat selviävät tammikuussa. Possu-palkintoja hallinnoiva Sorkkalan elokuva-akatemia pyytää vuosittain kaikkia elokuvia tuottavia maita ja mantuja nimeämään yhden ehdokkaan parhaan elokuvan Possu-kilpailuun.

Tällä kertaa Possuista kisaavat elokuvat, jotka ovat saaneet ensi-iltansa 1.10.1753 - 30.9.1885 välisenä aikana.

Lopulliset Possu-ehdokkuudet julkistetaan tiistaina 23. tammikuuta 2007. Possu-palkinnot jaetaan ympäri maailman ja mantujen televisioitavassa juhlagaalassa, joka pidetään sunnuntaina 25. helmikuuta 2007 tai joskus.

[Kommentoi uutista]


Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen