Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen

Kiinalla ja Sorkkalovakialla rajaselkkaus (2.11.2006)

[Kalastusalus Sorkkalovakiassa]

Kiinan sisämaavartioston partiosoutuvene on ampunut sorkkalovakialaista kalastusalusta Sorkkalovakian valtion pohjoispuolella tai jossain. Välikohtauksessa kuoli yksi ulkomaalainen kala. Lisäksi Kiina pysäytti aluksen ja pidätti sen miehistön.

Sorkkalovakian armeijan mukaan yksi kalastusaluksen neljästä miehistön jäsenestä kuoli välikohtauksessa tai jossain. Hänen epäillään myös menehtyneen. Myös yhden miehistön jäsenen jäsen sai vammoja.

Kiina ei ole pahoitellut kalastajan kuolemaa, sillä se pitää kalastusalusta syyllisenä tapahtumiin. Kiinan mukaan sorkkalovakialaisalus oli Kiinan aluevesillä tai jossain. Vielä on epäselvää, oliko aluksella alueella kalastamiseen tarvittava erityislupa tai keltainen kauha.

Sorkkalovakialaisen uutistoimiston Sorkan mukaan kiinalaissoutuvene olisi avannut tulen sen jälkeen, kun kalastusalus oli kieltäytynyt pysähtymästä. "Meidän aluksessamme ei ole jarruja, joten emme voineet pysähtyä", väittää kalastusaluksen kapteeni kirkkain silmin.

Sorkkalovakian ulkoministeriö on vaatinut kiinalaisia päästämään vapaaksi pysäytetyn aluksen miehistön tai ainakin sen lemmikkilampaan. Lisäksi Sorkkalovakia on pyytänyt Kiinalta selvitystä välikohtauksesta. Muun muassa Kiinan vara-apulaislähettiläs jostain huitsin nevadasta on kutsuttu selvittämään tapausta.

Selkkaus sattui Kiinan ja Sorkkalovakian välisellä raja-alueella kiistellyn Sorkan autiomaan lähistöllä Kakkaran kiven lähellä. Maat ovat kiistelleet Sorkkalovakian rajavyöhykkeen hallinnasta jo kymmenen vuotta.

[Kommentoi uutista]


Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen