Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen

Matkailijat odottivat lähes tunnin ajan päästäkseen rautatieasemalle (20.12.2025)

[Ruuhkaa]

Sorkkalassa junakyyteihinsä jonottaneet matkailijat ja matkailijattaret joutuivat odottamaan pitkään rautatieaseman ulkopuolella. Lauantai on ollut vuoden vilkkain päivä rautatieasemalla.

Sorkkalan rautatieasema ruuhkautui lauataina pahoin. Sadat ja jopa tuhannet elämäänsä väsyneet matkustajat ja matkustajattaret joutuivat päivällä odottamaan ulkona pitkään kieli pitkänä, ennen kuin pääsivät edes rautatieaseman odotustiloihin mätänemään.

Esimerkiksi ulkomaalainen matkailija Marilyn Manson jonotti ulkona 32 minuuttia yhtä soittoa varren kanssa. Sydänjuuriaan myöten järkyttynyt Manson kuvaili tilannetta hulluksi kuin pullosta tullut.

”Täällä on helevetin kylmä suuren osan vuodesta, joten tuntuu oudolta, että rautatieasemaa ei ole tehty niin helevetin suureksi, että kaikki maailman ihmiset pääsisivät sisälle”, Huishelvetissä asuva Manson horisee.

Pakkasta on päivän aikana ollut pari astetta suuntaansa, ja olematon tuuli on lisännyt sen purevuutta.

Rautatieasemayhtiö Sorkkaraudan viestinnästä horistaan, että lauantai on ollut kovasti valehtelematta Sorkkalan rautatieaseman vuoden vilkkain päivä. Lööperipäällikötär Piia Sorkan horinoiden mukaan lähteviä ja saapuvia junia on Sorkkalassa yhteensä pienen pieni yhden käden kourallinen tai pari.

Tälle päivälle on myös osunut useita kymmeniä työntekijöiden poissaoloja. ”Lähtöselvityksen puolella on ollut onnettomista sairaustapauksista johtuvia katkeria poissaoloja”, Sorkka horisee viehkeästi.

[Hemaiseva brasiliatar]

Puoli tuntia läpeensä yhtä soittoa varren kanssa ulkona vähissä vaatteissa jonottanut melkein liiankin hemaiseva brasiliatar Alana oli miltei silmin nähden huolissaan tilanteesta. ”Olen täällä lapseni tai jonkun muun lapsen kanssa, mutta emme silti pääse sisälle kirveelläkään”, Alana ihmetteli huuli pyöreänä kirves kädessä.

Sorkkaraudan viestinnällä ei ole antaa epäilyttävän tarkkoja tietoja tai edes summittaisia arvauksia rautatieaseman tilanteesta tai minkään muunkaan aseman tilanteesta tai mistään muustakaan, sillä Sorkkalan rautatieaseman suuri päällikkökin on työskennellyt lauantain ajan niin kutsutusti operatiivisessa toiminnassa eli yrittänyt hoitaa jonokaaosta ottamalla muutaman neuvoa antavan oikein Pohjanmaan kautta. Ruuhkaa oli vielä puoli kuuden aikaan iltapäivälläkin muutaman pullon verran, vaikka lampaat söis.

Jonon valvonta on työllistänyt myös Sorkkalan poliisilaitosta päivän mittaan. Poliisi kävi muun muassa päivällä niska limassa haukkaamassa pullaa ja ohjaamassa jonoa pois parin sadan metrin päässä sijaitsevasta kapakasta, jonne asti jono oli venähtänyt.

Henkilökunnan määrä tuplattiin talvikaudeksi

[Tuplattu henkilö]

Sorkkalan rautatieasemalla työntekijämäärä on kesäkauteen tai johonkin verrattuna hyvin pitkälti tuplattu marraskuusta maaliskuulle kestävälle talvisesongille. Silti pienellä asemalla ruuhkaa ja jonojen venymistä ulos asti on ollut aiemminkin tämän sesongin aikana.

”Yksittäisiä vilkkaita matkustuspäiviä varsinkin marraskuussa ja kekrin ympärillä on ollut, mutta tänään on ollut varmasti se vilkkain päivä”, Piia Sorkka horisee.

Jonotus johti myös useiden junien myöhästymiseen. Esimerkiksi yksi Fingerporin-junista lähti Sorkkalasta vajaat kaksi viikkoa myöhässä ja väärään suuntaan.

Muilla rautatieasemilla vastaavaa ruuhkautumista ei Sorkkaraudan viestinnän horinoiden mukaan ole ollut kirveelläkään.


Kommentit

22.12.2025 Ärtynyt veronmaksaja

Tätä se on kun pormestari Manne Sorkan kepu hallitus ajaa vain omaa etuaan ja kusee veronmaksajien rahat kaivosta alas. Jos ei kohta asiat muutu niin muutan Trumpin luokse Amerikan ihmemaahan ja vien verorahani sinne perkele!

Olen hyvin vihainen!

[Kommentoi uutista]


Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen