Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen

Neljä nulikkaa jäi jumiin paskaviemäriin Sorkkalassa (22.1.2025)

[Viemäri]

Sorkkalan palokunta sai tiistaina hieman yli puoli kolmelta erikoisen hälytyksen: neljä alakouluikäistä pojankloppia eli nulikkaa oli jumittunut viemäriin Sorkkalan Paskolassa.

”Leikkipuiston reunalla, Juoppopuiston laidalla on noin metrin halkaisijaltaan oleva hulevesiputki, jonne paskavedet valuvat kuin hanhen selästä. Sinne olivat nulikat päässeet ryömimään”, horisee tilanteesta palomies Jouni Klövroos Haapanan paloasemalta ja nauraa partaansa.

Klövroosin horinoiden mukaan viemäriaukon ruosteesta tehty suojaverkko oli rikkoutunut vanhuuttaan, joten pojat pääsivät livahtamaan viemäriputkeen kuin telkkä pönttöön.

”Jonkin matkaa he olivat päässeet ryömimään pää edellä, mutta sitten he olivat juuttuneet paskaan ja pyytäneet kavereitaan soittamaan apua päästäkseen helevettiin sieltä.”

Pojat olivat Klövroosin horinoiden mukaan ryömineet kusi sukassa jo melkoisen matkan, noin 150–200 metriä yhtä soittoa paskaisen varren kanssa. Sitten tuli tenkkapoo ja kanttuvei, eikä peruuttaminen paskaisessa ja ahtaassa viemäriputkessa onnistunut kirveelläkään.

[Nulikoita]

”Paikalla oli liiankin iso kaveriporukka tai jokin epämääräisten vetelehtijöiden porukka, joka oli seurannut nulikoiden epämääräisiä liikkeitä näiden puhelimien paikannuksen avulla. Siten se pystyi kertomaan, missä kohtaa pojat olivat tai ainakin olisivat voineet olla.”

Palokunta sai lähes kaikki paskaiset poikaset kalastettua viemäristä Paskolan Kastraatinportin kohdalla avaamalla nulikoiden kohdalla olleen viemärin kannen ja laskemalla tikkaat viemäriin kuin käärmeen pönttöön.

Kaikki nulikat olivat hyvässä kunnossa, joskin hieman säikähtäneitä ja housut täynnä paskaa. Nulikoilla ei ollut tavallista suurempaa hengenvaaraa.

Kaikki päättyi valitettavan onnellisesti, mutta pojannaskaleille pidettiin paikalla kuitenkin saatananmoinen puhuttelu ympäri korvien, ettei näin päin helevettiä kannata seikkailla.

”Aukko, josta nulikat olivat päässeet menemään oli vanhuuttaan hajonnut tuhannen paskaksi. Sinne tulee nyt uusi aukko, niin ei pääse seuraava urpojen ryhmä ainakaan samasta paikasta”, Klövroos horisee.


Kommentit

22.1.2025 Vanhan koulukunnan koulukas.

Helvetin nulikat perkele! Tämä takiako me veroja maksetaan, että saadaan idiootteja kalastella pökäleiden joukosta?

23.1.2025 Vihainen vanha kalju ukko

Perkeleen kurittomat nulikat. Siinä taas tuhlattiin minun verorahoja tollaiseen pelleilyyn.

Kakarat olisi saanut jättää sinne paskaan opettelemaan käytöstapoja.

[Kommentoi uutista]


Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen