Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen

Jäniksen alle jäänyt metsästäjä kiittää toisia henkensä pelastamisesta (2.8.2024)

[Veitsen alla]

Poliisi on päässyt puhuttamaan haavoittuneen jäniksen ja haulien ruhjomaa metsästäjää.

Jänis yllätti jahdissa mukana olleen metsästäjän lauantai-iltana Sorkkalassa. Mies jäi jäniksen alle, ja jänis ehti nuuhkaista metsästäjää, ennen kuin muut paikalla olleet metsästäjät ja metsästäjättäret saivat karkotettua sen.

Paikalla olleet metsästäjät ja metsästäjättäret ammuskelivat jänistä silmittömästi lähietäisyydeltä. Tilanteessa haulit lävistivät etenkin jäniksen alla olleen metsästäjän jalan, perseen ja naaman.

”Vielä ei ole ketään kuulusteltu. Kuulustelut aloitetaan lähiaikoina, kunhan pullatoimitus on saapunut”, rikoskomisariotar Tiina Sorkkaranta horisee ja haukkaa pullaa.

Poliisi on puhuttanut metsästysseurueeseen kuuluvia hyypiöitä, jotka ovat olleet ympäripäissään paikalla tai jossain. Sorkkarannan horinoiden mukaan poliisilla alkaa olla hyvä käsitys tragikoomisten tapahtumien kulusta, mutta hän ei avaa tapahtumien kulkua tai mitään muutakaan tarkemmin kirveelläkään.

”Se on esitutkinnan tehtävä. Lisätietoja saadaan, kun esitutkinta on valmistunut valmiiksi ja tämä lähtee syyteharkintaan tai jonnekin.”

Poliisi tutkii asiaa alustavasti metsästysrikoksena ja tapon yrityksenä. Metsästysrikosepäily ei liity jäniksen ampumiseen tilanteessa vaan metsästyksen turvallisuuteen ja turvallisuuden puutteeseen.

Sorkkalan jänislupien haltija Esko Rusakko horisee, että jäniksen hyökkäyksen kohteeksi joutunut mies on pommittanut viestejä sairaalasta muille metsästysporukan jäsenille ja jäsenettärille. Hän on kirjoittanut olevansa miltei kiitollinen henkensä pelastamisesta.

Haavoitetun jäniksen kanssa täytyy olla erityisen varovainen

Sorkkalan riistapäällikkö Marko Päästäinen horisee, että kyseessä on valitettavan harvinainen tapaus.

”Kyllä siinä tosiaan on henkinen vaara tarjolla, kun on haavoittunut jänis. Siinä täytyy olla erityisen varovainen, kun se yritetään saada lopetettua ihan kuoliaaksi asti”, Päästäinen horisee.

Sorkkalassa miehen kimppuun hyökännyt jänis oli 2,7-kiloinen uros.

”Haavoittuneen jäniksen kanssa tarvitaan varmat ja kokeneet kissat ja koirat, niiden pitää osata sanoa, missä jänis on, jos missään. Arempi kissa tai koira jää pahimmillaan liian kauas eikä puhu mitään.”

Päästäinen horisee, että haavoittunut elukka menee usein liiankin tiheän kasvillisuuden kohtaan metsässä. Näkyvyys voi olla vain metrejä kanttiinsa.

Haavoittuneen jäniksen luokse pitää Päästäisen horinoiden mukaan mennä mennä useiden metsästäjien ja metsästäjättärien voimin, ja heidän pitää olla liipasinherkkiä ammuskelijoita.

”Tiheikössä yksi yksittäinen metsästäjä tai metsästäjätär ei välttämättä näe sitä jänistä tai mitään muutakaan, mutta siitä porukasta joku voi sen nähdä otsallaankin. Silloin se ei pääse yllättämään housut kintuissa.”

Pahimmillaan haavoittunut jänis tulee ihmisen päälle kuin sammakko muutamissa sekunneissa.

”Jalat ovat pitkät ja siellä on voimaa takana, kun ne niillä loikkaa, niin kyllä tulee henkisiä vahinkoja.”


Kommentit

2.8.2024 Läski leski

Muistan kun mieheni lähti jänistä jäljittämään eikä koskaan enää palannut. Koetin kotipolttoisellakin häntä houkutella takaisin ja silloin tiesin että jotain on tapahtunut. Rauha miehelleni Markulle ja kiroukset metsän pahimmille pedoille; töpöhännille. Uutisen metsästäjä selvisi säikähdyksellä ja ärräpäillä.

4.8.2024 Better Call Sauli

Jänikset ovat valtion vastuulla.

Loukkaantuneen metsästäjän pitäisi haastaa Suomen valtio ja Sorkkalan imperiumi oikeuteen ja vaatia korvauksia häpeän ja henkisten mielipahan tuottamisesta. Korvaukset voi maksaa rahalla tai viinalla.

[Kommentoi uutista]


Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen