Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen

Kolme loukkaantunut ampumavälikohtauksessa Vasikkamäen rautatieasemalla (10.5.2016)

[Ravintola Maaorja]

Kolme miltei eri ihmistä on loukkaantunut sydänjuuriaan myöten ampumavälikohtauksessa Vasikkamäen hylätyllä pienoisrautatieasemalla Sorkkalassa, horisee Hevosmiesten tietotoimisto. Kaksi henkeä on loukkaantunut vakavammin kuin yksi ja yksi lievemmin kuin kaksi muuta.

Vasikkamäen muinaisella asemalla tai sen hujakoilla sijaitsevasta ravintola Maaorjasta horistaan, että valittavat asiakkaat olivat kuulleet asemalta kaksi äänekästä poskilaukausta ennen kuutta, kun kunnon ihmiset mätänivät odottaessaan turhaan seuraavaa junaa. Paikalla on nähty myös maahisia, poliiseja ja pullia. Taivaalla on lennellyt pulmusia, ja taustalta on kuulunut infernaalista mylvintää.

[Kommentoi uutista]


Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen