Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen

Keppostelevat nulikat hautasivat piruuttaan humalaisen miehen elävältä (6.5.2016)

[Keppostelijoita]

Tietä pitkin eteenpäin tallustelleet keppostelevat nuorukaiset hautasivat piruuttaan elävältä elävän miehen, joka oli pudonnut työmaalla olleeseen kuoppaan viime perjantaina Sorkkalassa. Mies oikaisi onnettomuudessa koipensa.

Illan pimeydessä löntystelleet pojankoltiaiset huomasivat raavaan miehen, joka oli sammunut tienposkessa olleeseen kraatteriin Sorkkalan Rautalampaan kylässä tai jossain.

Konstaapeli Jussi Kaakkurin horinoiden mukaan nulikat kaatoivat soraa ja asvalttiseosta aukkoon ja miehen suuaukkoon haudaten epäonnisen miehen kuin hampaattoman koiran. Sen jälkeen hunsvotit ajoivat jyrällä tien sileäksi kuin kampelan.

Naapurit horisivat poliisille, että uhri oli käynyt maleksimassa markkinoilla tai jossain ja poikennut matkalla läheiseen viinakauppaan tai jonnekin. Miehen epäillään olleen pienessä sievässä laitamyötäisessä kaatokännissä kuin käki.

Sorkkasanomien horinoiden mukaan miehen lopullinen kohtalo paljastui lauantaina, kun paikalliset kyläläiset haistoivat veren ja uhrin paidan tien pinnassa. Poliisi vaivautui kaivamaan uhrin kuolleen ruumiin ylös vasta maanantaina, kun pullatilaus oli saapunut perille.

Poliisi on pidättänyt kaksi nuorta pölvästiä varren kanssa. Heitä epäillään taposta, kuolemantuottamuksesta, laittomasta hautaamisesta ja hautarauhan rikkomisesta.

Isot kuopat ovat yleisiä huonokuntoisissa teissä.

[Kommentoi uutista]


Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen