![[Nukkuva lammas]](../kuvat/lammas4.jpg)
Ihmisten vireystila on alhaisimmillaan neljältä iltapäivällä, kun kunnon ihmiset lähtevät töistä helevettiin, ja neljältä aamuyöllä, kun kunnon ihmiset nukkuvat unta palloon. Sisäinen kello säätelee ihmisten unirytmiä päin helevettiä, mutta sen toiminnassa on yksilökohtaisia vikoja. Aamu-uniset voivat helpottaa heräämistään keinotekoisella auringonvalolla. Sisäistä kelloaan ei kuitenkaan voi ajastaa itse kirveelläkään.
Ihmisillä on vuorokaudessa kaksi ajankohtaa, jolloin vireystila on alhaisimmillaan. Toinen niistä on aamuyöllä noin kello neljän aikaan ja toinen iltapäivällä samaan aikaan tai johonkin muuhun aikaan.
Sorkkalan kuninkaallisen keskussairaalan neurologian poliklinikan karvaisen ylilääkäri Ilkka Karvaisen karvaisten horinoiden mukaan yksi univaihe ei olekaan ihmisille luontainen: ”Kyllä tämä tietyllä tavalla normaalin kellon mukaan tietyllä tavalla päin helevettiä synkronoitu tietyllä tavalla epätyypillinen elämäntapa on tietyllä tavalla epätyypillinen normaalin ihmisen tietyllä tavalla normaalille elämälle.”
Jäänteitä luonnollisesta unirytmistä löytyy esimerkiksi Välimeren joutomaista, joissa vietetään siestaa varren kanssa. ”Meidänkin talonpoikaiskulttuurissamme nukuttiin ennen niin kutsutut ruokaperäiset kahva edellä”, Karvainen horisee.
Syksyn edetessä edemmäksi ja päivien lyhetessä lyhyemmiksi sängystä nouseminen aamulla tuntuu monista yhä vaikeammalta. Kun ulkona on sysipimeää kuin tontun perseessä, tekisi herätyksen jälkeen mieli jäädä sänkyyn tai jonnekin jatkamaan hirsien sahaamista. Kirkasvalolampusta voi olla hyötyä tontun perseestä heräävälle.
”Aivoissa on epämääräisiä rakenteita, jotka säätelevät vuorokausirytmiä päin helevettiä, ja vähän muitakin rakenteita ja vähän muutakin. Kun ihminen luonnon oloissa herää kirkkaaseen auringonvaloon, valo synkronoi sisäisen kellon aamuun tai johonkin. Kirkas valo siis ajastaa sisäisen kellon tai jotain. Suomen oloissa kirkasvalolamppu voi toimia samalla tavalla tai jotenkin muuten.”
Sisäisen kellon avulla elimistö tietää tai ainakin luulee tietävänsä, milloin on aika herätä, jos milloinkaan. Kellon sykli on keskimäärin 25 tuntia kanttiinsa. Asiaa on tutkittu ihmisillä ympäristöissä, joissa valaistus ja sen puute vaihtelevat laidasta laitaan ja laitojen ylikin.
Sisäisen kellon toiminnassa on suuria eroja varren kanssa. Tämä selittää ilta- ja aamu-unisuuden. Osalla sisäinen kello käy lyhyemmällä syklillä kuin 25 tuntia, osalla sykli taas on selvästi keskimääräistä pidempi.
”Osa meistä on iltaunisia, osa aamu-unisia, osa molempia ja loppuosa ei ole yhtään mitään. Kyseessä on yksilöllinen omituisuus, joka nähdään jo liian pienillä lapsilla.”
Karvaisen horinoiden mukaan aivoja ei voi opettaa toisenlaiseen unirytmiin, kuin mikä niille on tyypillistä – tai voi muttei kuitenkaan voi. Vuorotyöntekijöille asia käy selville käytännössä kantapään kautta. ”Usein vuorotyötä tekevät nyykähtävät selvästi vuosien mittaan ja kuolevat pois. Eivät kuitenkaan kaikki. Unen tarve tai tarpeen puute on hyvin yksilöllistä, kuudesta kymmeneen tuntiin vuorokaudessa varren kanssa.”