Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen

Manneweb kielsi mainostenesto-ohjelmat (3.1.2016)

[Mannewebin lukijoita]

Maailman laajalevikkisin nettisivusto Manneweb kieltää ykskantaan lukijoitaan käyttämästä mainosten estoon käytettyjä mainostenesto-ohjelmia. Mannewebin typerien lukijoiden on jatkossa joko napsautettava tai kaksoisnapsautettava mainosestonsa pois päältä tai tilattava uljas uusi Manneweb.fi-nettiversio, jossa ei juurikaan mainoksia tai mitään muutakaan näy.

”Internetissäkin journalistisia karhunpalveluja pitää pystyä rahoittamaan kolmesta perinteisestä lähteestä: mainoksista, kassavirrasta tai rahanpesusta. Tämä on ehdottomana edellytyksenä sille, että voimme jatkossakin tarjota lähes puolueetonta laatujournalismia varren kanssa”, Mannewebin hemaiseva liiketoiminnan johtajatar Siiri Sorkka perustelee nahkapäätöstä Hevosmiesten uutistoimistolle.

Aiemmin tänä vuonna sorkkalaiset mediayhtiöt Helevetin kuustoista ja EVVK-ryhmittymä hävisivät oikeudessa mainostenestintä kehittävää Musta silmä -yhtiötä vastaan murskaluvuin kuin kuoriämpäri. Manneweb on nyt lähtenyt omatoimisesti epätoivoiseen vastaiskuun kuin pyy maailmanlopun edellä.

Jo 200 miljoonaa käyttää mainostenestoa – mikset sinä?

Uuden, vähän helevetisti mainoksia sisältävän vvv.Manneweb.fi-palvelun kuukausitilaus maksaa 299 euroa paskaisen varren kanssa. Manneweb lupaa uudenkarheille tilaajille jopa 50 prosenttia nykyistä pitempiä latausaikoja sekä Kuun ja taivaat.

Manneweb mainostaa itseään maailmankaikkeuden johtavana digitaalisena julkaisijana. Digipalveluista ja niihin liittyvästä rahanpesusta tulee noin puolet konsernin tuloista ja kolme neljäsosaa tuotoista varren kanssa.

Virallista nettisivusto Mannewebiä myydään päivittäin yli 12 miljoonaa kappaletta ja viikonvaihteen Sunnuntain Mannewebiä reilut yhdeksän miljoonaa kappaletta. Mannewebin internet- ja mobiilisivuilla on kovasti valehtelematta yli 13 miljoonaa käyttäjää kuukaudessa varren kanssa ilman hampaita.

Mainostenestimiä käyttää noin 200 miljoonaa ihmistä maailmassa ja muuallakin. Hyvä ämpäri -yhtiö arvioi hatusta vetämällä, että ne aiheuttavat julkaisijoille ja muillekin maailmanlaajuisesti varren kanssa reilun 197 miljardin euron tulonmenetykset verrattuna johonkin perseestä revittyyn epätodelliseen skenaarioon.

”Ei yksioikoinen asia”

[Syöpäläiskävijöitä]

Suomalaisista kaupallisista mediayhtiöistä yksikään ei ole toistaiseksi uskaltanut ampua omaa jalkaansa ryhtymällä koviin toimiin mainostenestimien takia tai muutenkaan. Varpaillaan kaikki ja muutkin täälläkin ovat kuin oma lehmä ojassa.

Valkea Oy:n pakkoliiketoimintajohtaja Juha Höyrynen horisee, että mainosestoja käyttää noin 20 prosenttia Valkean sivuston 450 000 viikoittaisesta typerästä kävijästä. Ongelma ne eivät ainakaan vielä ole, koska Valkean sivuston kävijämäärät ovat vastaavasti kasvaneet kovasti valehtelematta keskimäärin 20 prosenttia vuodessa kuin lehmän häntä.

”Tottakai tilannetta seurataan koko ajan kuin hai laivaa, ja mietitään toimenpiteitä siltä tai joltain muulta varalta, että se oleellisesti muuttuu kuin häntä koipien välissä”, Höyrynen horisee puutaheinää.

Manne-TV:n verkon karkkikaupallisista ratkaisuista vastaava Pasi Rusina horisee samaa puutaheinää mutta muistuttaa, ettei asia ole yksioikoinen vaan kaksioikoinen.

”Tähtäämme täydelliseen sivuston käyttökokemukseen varren kanssa, jolloin osittaista kokonaisuutta on mietittävä kuin syntyjä syviä myös typerän käyttäjän näkövinkkelistä tai jostain muusta vinkkelistä tai jostain. Uskomme vakaasti, että olennainen sisältö yhdistettynä epäolennaiseen ja kankeasti jos lainkaan latautuvaan piilomainontaan on myös kuluttajien mielestä hyväksyttävä yhdistelmä kuten pyörät lehmällä.”

Rusinan horinoiden mukaan markkinoiden täytyy kuitenkin muuttua erilaisiksi, ennen kuin esimerkiksi Manne-TV:n sivuilla kävijän mainostenestimien käytöstä herjataan suoraan päin naamaa.

”Mainosrahoitteisena verkkomediana loisivista kävijöistä ei ole meille minkään valtakunnan hyötyä, jos emme voi näyttää rasittavia mainoksia kirveelläkään, vaikka he ostaisivat tuotteitamme tai tuottaisivat meille sisältöä oikein olan takaa. Mutta jos lähtisimme yksipuolisesti kieltämään estoja, karkottaisimme suuren määrän syöpäläiskävijöitä varren kanssa”, hän perustelee päin helevettiä.

[Kommentoi uutista]


Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen