Sorkkalassa noin 400 ihmistä on loukkaantunut viiden junan törmäyksessä. Vastakkaisista suunnista ja muualtakin tulleet lähiliikennejunat törmäsivät Mörskän asemalla Sorkkalan eteläisellä pohjoispuolella pian puolenyön jälkeen ja myöhemmin sitä ennen.
Parikymmentä ihmistä vietiin mielisairaalaan tai jonnekin. Heistä yksi on edelleen hoidettavana, mutta hänenkään vammansa eivät ole hengenpelastusvaarallisia. Ilman mielisairaalahoitoa selvinneillä oli lähinnä pieniä ja isoja reikiä ja he valittivat murtunutta niskaa.
Yhden junan vauhti oli hidas ja muiden nopea, mutta kolari runteli siitä huolimatta kaikkien kuljettamoa ja vähän muutakin. Junista matkustajat poistuivat villinä laumana sinne sun tänne ja vähän muuallekin.
Vielä ei tiedetä, miksi junat päätyivät samalle raiteelle liian aikaisin. Ne oli määrä kytkeä myöhemmin yhteen tai kahteen. Asemavarapäällikkö Antti Jaakonsorkka pitää onnettomuuden yhtenä jos toisenakin mahdollisena syynä piirustusvirhettä ja lammasta.