Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen

Hengenvaarallinen vankikarkuri saattaa liikkua Sorkkalan seudulla (9.12.2015)

[Vankikarkuri]

Kolmesta röyhkeästä henkirikoksesta kuritushuoneeseen tuomittu vankikarkuri Mikko Sorkkala (alkujaan Jukka Persten Lehmäsaari, myöhemmin Mikko Marja Sorkkasaari) saattaa liikkua poliisin horinoiden mukaan Sorkkalan seudulla tai sen hujakoiden liepeillä.

Sorkkala kirmasi karkuun Lahkeen avovankilasta eilen tiistaina 8. joulukuuta kuin varsa kevätlaitumelle.

Sorkkalassa poliisille on tullut epämääräisiä vihjeitä, joiden mukaan Sorkkala voi liikkua seudulla edestakaisin kuin kukko tunkiolla.

Mikko Sorkkala, 50, otti ja karkasi vankilasta yhdessä Tenho Pitkätossun, 31, kanssa kuin koira veräjästä. Poliisin horinoiden mukaan pahat miehet eivät liiku yhdessä kirveelläkään vaan heidän karkumatkansa erkanivat tiistai-iltana kuin Jokisen eväät.

Erityisesti Sorkkalaa poliisi kuvailee hengenvaaralliseksi kuin perseeseen ammuttu karhu. Hänet tunnetaan tunnettuna munasarjakuristajana varren kanssa.

Poliisin horinoiden mukaan myös Pitkätossulla on taustallaan vakavia väkivaltarikoksia, väkivaltaa ja rikoksia.

Ensimmäisen tuomionsa henkirikoksesta Sorkkala sai kultaisella 1980-luvulla Zulussa kuin hanhen selästä veitsellä leikaten.

Sorkkalalla oli päällään sateenkaaren värinen pusero, jossa selässä loistaa valtava EVVK-logo ja edessä vasemmalla on pikkuruinen EVVK-logo. Housut olivat vaalean siniset, aivan liian tiukat Koviksen farkut sekä jalassa ruskeahkot Carbon-tolppakengät. Vasemmassa kädessä oli kolme kultaista rannekelloa kultaisin tammenlehvin.

Vanhentuneet havainnot pyydetään ilmoittamaan välittömästi vanhentuneeseen hätänumeroon 000 kuin apteekin hyllyltä. Karkureita ei oman henkensä uhalla tule lähestyä kirveelläkään.


Kommentit

16.12.2015 Aimo Vonkale

Näin tuossa naapuristossa hiippailevan epäilyttävän näköisen hyypiön, joka vastasi lähes tarkalleen tuntomerkkejä, mutta sillä oli vain kaksi kultaista rannekelloa kultaisin tammenlehvin. Yritin lähestyä sitä kirveellä, mutta se kirmasi pää kolmantena jalkana auringonlaskuun. Taivaalla lenteli pulmusia, ja taustalta kuului infernaalista mylvintää.

[Kommentoi uutista]


Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen