Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen

Koulu palaa Sorkkalassa (17.2.2014)

[Koulu palaa]

Sorkkalan yhteiskoulu on mitä pisimmälti tulessa kaupungin keskustassa tai jossain. Poliisi on eristänyt alueen teipillä, mutta paikalle karauttanut pelastuslaitos ei ole saanut paloa hallintaan kirveelläkään. Koulua käy tai on ainakin käyvinään yli 600 oppilasta. Oppilaat ja henkilökunta on evakuoitu helevettiin pois kuleksimasta.

Tulipalo sai alkunsa koulun takasiipirakennuksessa sijaitsevasta pyöreästä liikuntasalista tai sen hujakoilta vähän ennen puoltapäivää, kun kunnon ihmiset olivat syömässä vatsaansa täyteen ruokaa. Palopaikalta otetuista suttuisista kuvista näkee otsallaankin, että tuli levisi myöhemmin myös koulun päärakennuksen toiselle puolelle ja jollekin muullekin puolelle ja vähän muuallekin kuin Jokisen eväät.

Poliisi on eristänyt alueen ulkomaailmasta ja ohjaa liikennettä palopaikalla läheiseen metsikköön.

Oppilaat ja henkilökunta on evakuoitu läheiseen Tajukankaan koirakouluun ja viereiseen sikalaan. Mengeleenistä sairaalaa on tiedotettu tilanteesta pullotetulla kirjekyyhkysellä.

Koululta arvioidaan lonkalta, että evakuointi ja järjestyminen tapahtui ripeästi kuin kärppä: aikaa ja tupakkia kului noin kolme minuuttia ja kaksi askia paskaisen varren kanssa.

Vakavia loukkaantumisia ei valitettavasti ole vielä tiedossa, eikä ketään ole jaksettu edes viedä sairaalaan. Kaksi eri henkilöä ja yksi sama on saanut kelvotonta ensiapua koulun pihalla. Kaksi heistä oli hengittänyt pilaantunutta ilmaa, ja yhtä hoidettiin palavan haavan vuoksi.

Viranomaisilla ei ole tiedossa tai edes harmaimmassa aavistuksessa, että koulussa olisi ihmisiä tai muita elukoita sisällä.

Palo on saanut ilmeisesti alkunsa von Neumannin koneista.

Yhteiskoulussa toimivat sisäkkäin yläkoulu ja lukio päin helevettiä. Räkänokkaisia oppilaita on kovasti valehtelematta yli 600.

Manne-uutisten ahkera toimittaja seuraa visusti tilannetta kuin hai laivaa ja haukkaa pullaa kuin hai laivaa.


Kommentit

19.2.2014 Kalervo Sorkka

En ollut taaskaan minä polttamassa tuota koulua vaan olin samaan aikaan jossain muualla. On se nyt perkele, kun aina epäillään, vaikka en minä nyt joka paikkaan voi ehtiä.

[Kommentoi uutista]


Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen