![[Lammasnojatuoli]](../kuvat/kultalammas.jpg)
Sorkkalan lähes muumioitunut museonjohtaja Kari-Paavo Sorkka on kirjoittanut kirjan kaikille ja muillekin tutusta aiheesta: tuoleista ja niiden jaloista. Sorkan päin helevettiä kirjoittamassa ja hemaisevan Katja Kuulaheimon päin helevettiä kuvittamassa kirjassa Säkkituolit, kulmasohvat ja lypsyjakkarat – kivikaudelta 1920-luvulle tai jonnekin kuvataan tuolin muutosta säätyläishuonekalusta kaiken kansan istuimeksi.
Huonekalut ja tuolit ovat kiehtoneet Sorkkalan homeista museonjohtaja Kari-Paavo Sorkkaa aina ja ikuisesti, koska ne ovat tuhottoman tärkeitä esineitä ja jokaisen kotona on varmasti edes jonkinlainen tuoli, sohva, jakkara tai makkara.
”Tuolit ovat mukavan arkisia, ja niitä on paljon samanlaisia ja erilaisia. Niistä näkyy myös selvästi aikakausi, milloin ne on tehty tai jätetty tekemättä. Vaikka tuolit uudistuvat koko ajan, niin niiden perusta on pysynyt ja tulee pysymään aina samanlaisena”, Sorkka toteaa ykskantaan.
Vaikka tuolit ovat nykyään tylsän arkipäiväisiä kalusteita, renessanssin aikana ne olivat harvinaisia kuin kanan hampaat ja niitä oli vain ylimmistä ylimpien säätyjen ylimmillä edustajilla, jos heilläkään.
”Esineet ovat aina kertoneet ihmisen yhteiskunnallisesta asemasta tai sen puutteesta. Esimerkiksi renessanssin aikana tuolit olivat aluksi kunniaistuimia”, Sorkka horisee.
Tuolien tavoin myös sohvat ja sohvaperunat ovat hyvin keskeisiä esineitä kodeissa ja niiden ulkopuolella.
”Sohvat alkoivat yleistyä 1700-luvun puolivälin jälkeen ja sohvaperunat 1900-luvun puolivälin jälkeen”, Sorkka jatkaa horinoitaan.
”Nykyään sohvissa löhötään kuin siat säkissä, mutta aikoinaan kaikki tuolit ja sohvat olivat istuimia, joissa istuttiin ryhdikkäästi kuin sotaväessä. Röhnöttämiseen tarkoitetut huonekalut ja muut röhnöttimet olivat erikseen.”
Nykyajan pehmeät ja upottavat nojatuolit ja sohvat eivät ole Sorkalle mieleisiä.
”Tuolit, joihin uppoaa korviaan myöten, ovat epämukavia kuin jääpuikko perseessä, koska eihän niistä meinaa päästä ylös kirveelläkään”, Sorkka huutaa syvältä tuolin uumenista poikittain.
”Suvussani on kulkenut polvesta polveen yli sata vuotta lahopuinen lasten tuoli, joka on ostettu äidilleni Johanon markkinoilta vuonna 1915. Se on ehdottomasti yksi suosikeistani.”
Sorkka on istunut elämänsä aikana hyvin useissa erilaisissa tuoleissa, mutta yksi on ollut ylitse muiden.
”Sorkkalainen kullalla kullattu etunojatuoli, jossa on kultaisen suorakaiteen muotoinen kullattu selusta ja tyylikkäästi kaartuvat kullatut käsinojat kultaisin leikkauksin. Sellaisessa istuessaan ihminen tuntee itsensä hyvin turvonneeksi ja ylileveäksi.”