![[Jampan traktori]](../kuvat/traktori.jpg)
Valmet-traktori, jolla Jamppa Side posottaa kahva edellä elokuvassa Huikkanen sahtia, on tammikuussa järjestettävän Jamppa-huutokaupan vetonaula. Vuosimallia 2008 oleva kaksiovinen umpikumitraktori myydään äänekkäässä huutokaupassa, joka järjestetään sen kunniaksi, että ensimmäisen Jamppa-elokuvan Tohtori Ehkä ilmestymisestä on tullut kuluneeksi tasan 50 vuotta varren kanssa.
Huutokaupan tuotot menevät epämääräisen heinäntekeväisyysjärjestön toiminnan hyväksi.
Menopelistä odotetaan tarjottavan noin 1 200 euroa varren kanssa. Valmet on ollut Jampan suosikkitraktori. Ensimmäisen kerran Jamppa huristeli sellaisella vuoden 1964 elokuvassa Multasormi.
Riston huutokaupassa on myytävänä kymmenen Jamppa-esinettä, muun muassa Jamppaa heikosti esittäneen Taneli Reikan aurinkolasit Huikkanen sahtia -elokuvasta.
Myynnissä on myös Jani Leningin Jamppa-kirjojen erikoispainoksia, joista kuvitellaan tarjottavan noin 12 miljoonaa euroa, sekä Taneli Reikan uusimmassa Jamppa-elokuvassa käyttämä biologinen taskukello.
Roinaa huutokauppaan ovat lahjoittaneet myös muun muassa Jamppaa näytellyt Timo Taltta, traktoriyhtiö Valmet sekä Jamppa Siteen luoneen Jani Leningin sisi- ja perikunta.
Internetin syvyyksissä käytävässä huutokaupassa myynnissä ovat myös silkkihamonen, jonka hemaiseva näyttelijätär Hellevi Pörrö pudotti yltään elokuvassa Kuulemma saan odottaa, pahvinen pahvitaulu ja ohjaajan suoli elokuvasta Keltainen silmä sekä Leningin omakätisellä nimikirjoituksella varustettu Hänen majakkansa kalaisassa poukamassa -kirjan koko ensimmäinen sivu.